Se on ohi nyt...

Se on ohi nyt...

siis kesä. Kolme kuukautta, 92 päivää eli 1/4 vuotta. nopeasti se tuli ja nopeasti se meni. Kesäkuu oli liian kylmä mutta heinäkuu korjasi kaiken ja tietysti elokuun pari ensimmäistä viikkoa. Mutta tässä kesähetkiä, noface kuvien muodossa. 

1. Kesäkuussa suoritettu iltakävely Tuomarinkylässä // 2. Uudet kevyet kumisaappaat sadekelejä varten // 3. Kolmas lomapäivä ja heti tuli kesäkelit // 4. Kesäloman viimeinen viikonloppu Parkanossa

5. Toisena työpäivänä kesäloman jälkeen asiakkaiden kanssa ulkona // 6. Kesäloman ensimmäinen päivä ja matkalla pääkaupunkiseudulta Tampereelle 27.6 // 7.  Mekko ja lenkkarit asussa auttamaan isää inventaarion teossa // 8. Summer Soundeille lähdössä

9. Juhannuksena Parkanossa, oli sitten aivan helevetin kylmä. Villasukat oli pakko laittaa kumppareihin // 10. Kesäloman ainoa sadepäivä // 11. Löhöilya riippukeinussa, ihan huippu keksintö // 12. Työpäivä ja ulkoilua +30 asteen helteessä

13. Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun aamukahviaika parvekkeella // 14. Lauria vastassa asemalla ja yhteinen viikonloppu edessä // 15. Pötköttelyä lattialla aamupalan jälkeen // 16. Joku niistä kuumista kesäpäivistä, muistaakseni olin kaupungille lähdössä

17. Kalaan lähdössä poikain kanssa // 18. Iltalenkki sairaalalle äitiä katsoon // 19. Mölkyn pelailua Majalammella // 20. Parasta kesässä, se että saa pyöräillä paikasta toiseen

Onneksi kesä tulee taas ensi vuonna ^^

Lahja häneltä

Lahja häneltä

Lahja,
jota en osannut odottaa, 

joka oli täysi yllätys, 

josta jää muisto, 

joka ei jää käyttämtättömäksi

ja jonka antaja on paras ^^

"Koru naurun, sormia syyhyttävän odotuksen ja poreilevan ilon hetkiin" 

- Kalevala Pore Onyksi

Kuusi vuotta aikuisena

Kuusi vuotta aikuisena

Tänään se on virallisesti, syntymäpäiväni nimittäin. Lauantaina juhlistin pienimuotoisesti hyvän ruuan. juoman ja ystävien kanssa. eilen sain yhden ihanan lahjan lisää ja tänään synttärisuukon puoli kuudelta aamulla ja myöhemmin päivän aikana tusinoitain onnen toivotuksia ^^ Minä kiitän.

Mielen päällä

Mielen päällä

Kaikki on ollut viimeaikoina jotenkin avain väärinpäin, siltä on ainakin tuntunut. Mieliala on ailahdellut ja tunteet ovat olleet sekaisin. Mutta tällä viikolla työmatkoilla (noin viiden tunnin aikana) pysähdyin miettimään nykyistä elämäntilannettani. 

 Vielä muutama viikko sitten ajattelin tämän ”väärinpäin olemisen” johtuvan pian päättyvästä kesästä, säiden kylmenemisestä, uudesta asuinpaikasta, äidin sairaalassa olosta ja siitä etten voi enää olla Tampereella. Miettiessäni tajusin, etten vihaakaan kesän päättymistä tai syksyn saapumista, minua ei ahdistakaan uusi asuinympäristö eikä se etten pysty olemaan äidin lähellä fyysisesti, vaan väärinpäin fiilikset aiheuttaa se, mitä syksy tuo tullessaan. 

 Viimeiset 17 vuotta (pois lukien vuoden 2009 syyskuussa alkanut välivuosi) olen mennyt koulun penkille joko elokuun puolessa välissä tai syyskuun alussa. Nyt kaikki on toisin, en ole menossa kouluun, en aio istua luennoilla, en lukea tentteihin, en tuskastella lähestyviä tenttejä tai rästissä olevia kirjallisia töitä. Uskomatonta että vasta 23 vuotiaana (ensi maanantaina kylläkin 24 vuotta) voi sanoa, että minun ei enää tarvitse opiskella ja käydä koulua, ellen sitten halua jatkokouluttautua. 

 Ensimmäistä kertaa elämässäni minun ei oikeasti tarvitse miettiä miten pärjään taloudellisesti ja työpaikan oven sulkiessani tiedän, että seuraavan kerran mietin työasioita taas aamulla kun astun ovesta sisälle. Pystyn vihdoinkin elämään täysipäiväisesti sekä työelämää että vapaa-aikaa, ilman että ne sekoittuvat toisiinsa. Osaan taas erottaa arkipäivät ja viikonloput toisistaan, osaan nauttia viikonloppu aamuista murun kainalossa, osaan olla onnellinen siitä mitä minulla on ja ymmärrän tuttuakin tutumman lausahduksen, ”työ on terapiaa”. 

 Minulla on ollut jo jonkin aikaa sellainen olo, etten oikein tiedä mitä haluaisin tehdä elämälläni tulevaisuudessa. Fysioterapeuttiopintojeni aikana mietin monesti, millaistakohan työtä haluaisin fysioterapeuttina tulevaisuudessa tehdä, onko tämä sittenkään oikeasti minun juttuni ja tulenko työllistymään heti opintojen päättymisen jälkeen. Tällä hetkellä en tee fysioterapeutin työtä enkä suoraan sanottuna osaa kuvitella että koskaan tekisinkään. Ei se ole sittenkään se minun juttuni. Varmasti joku nyt ajattelee, että hukkaan heitetty kolmen ja puolen vuoden koulutus. Itse en kuitenkaan niin ajattele. Nyt haluan vain tehdä töitä, tykkään mielettömästi nykyisestä työstäni, minulla on loistavia työkavereita ja aivan ihastuttava esimies. Saan tehdä ihmisläheistä työtä, auttaa, opettaa, tukea ja kasvattaa toisia oppimaan olemaan osana tätä maailmaa. Opiskella haluan lisää, mutta nyt haluan tehdä pari kolme vuotta töitä ja katsoa opiskeluasioita tämän jälkeen uusin silmin. 

 Olen pitkään kaivannut elämääni uutta sisältöä, pysyvyyttä ja vakautta. Olen viimeiset pari vuotta halunnut asettua aloilleni, nyt voin sen vihdoinkin tehdä. Vielä vuosi sitten halusin lapsen (tällä hetkellä voin todeta että ei kiitos, ei lapsia, ei ainakaan viiteen vuoteen) ja asettua aloilleni oikein kunnolla. Nyt pysyvyys ja vakaus tarkoittavat töissä käymisen myötä tulevaa pysyvyyttä ja vakautta. Muuten en sitten niitä kaipaakaan, haluan mennä ja tulla vapaasti, matkustella Laurin kanssa, istua aamu viiteen baarissa, herätä aamulla ennen töitä lenkille ja tehdä niitä asioita, joita opiskeluaikana ei ole pystynyt tekemän lainkaan tai vain ”puolilla tehoilla”. 

 Kaipaan rutiineja elämääni ja nyt niitä on. Tämä kaikki tuli niin hyvään saumaan! Se osa on siis kunnossa, mutta muiden juttujen eteen täytyy nähdä vielä vähän lisää vaivaa. Olen ajatellut tutustua uusiin ihmisiin ja hankkia uusia ystäviä, aloittaa kuntosaliharjoittelun, käsityöt ja valokuvaamisen. 

Yhteenvetona voisi sanoa, että vihdoinkin tunnen oloni ja elämäni elämisen arvoiseksi. Olen onnellinen siitä että minulla on muutama hyvä ystävä, äiti on edelleen elossa, rinnalla on joku jota voin rakastaa, saan tehdä loistotyötä ja erityisen onnellinen olen siitä, että olen vuoden taistelun jälkeen saamassa yöuneni takaisin. Tällä hetkellä koen, ettei elämästäni puutu juuri mitään, onnellisuus koostuu pienistä palasista ^^

Keskustassa asuminen vol 1

Keskustassa asuminen vol 1

Olen asunut nyt tasan kaksi viikkoa Punavuoressa. Työpäiviä takana loman jälkeen yhdeksän ja kymmenes alkamassa. Hieman on edelleen käynnistymisvaikeuksia ja vähän problematiikkaa, mutta eiköhän se tästä?!! Mutta sitten itse aiheeseen, olen tehnyt monta hyvää ja huonoa havaintoa keskustassa asumisesta. Toki kaksi viikkoa on erittäin lyhyt aika, mutta katsotaan uudestaan vaikka kahden kuukauden päästä, että olenko vieläkin samaa mieltä. 

Huonoa on että... 

- Ihmisiä on ympärillä paljon ja aivan kokoajan eikä missään ole hetken rauhaa 

- Liikenneruuhkat ovat tällaiselle totuttuun nähden suurempia, liikenteessä saa olla muutenkin hirvittävän tarkkana 

- Kauneudenhoitopalvelut ovat aivan ylihintaisia 

- Asioilla käymiseen ja ”pyörähtämiseen” jossakin, täytyy varata oikeasti aikaa, jos Seinäjoella lähtee johonkin on keskimääräinen etäisyys 3 km, Tampereella 5km ja täällä 7km 

 - Asuminen on kallista 

- Polkupyörä on pultattava parilla lukolla kiinni johonkin kaiteeseen, tolppaan tai vastaavaan, ettei sitä varastettaisi 

- Juokseminen keskusta-alueella on ärsyttävää, koska liikennevaloja on 100-300m välien 

 Hyviä on että...

 + Ruokakauppoja on ympärillä kymmeniä, aukioloajat laajoja ja valikoimat on vaihtelevia ja monipuolisia, jokaiselle löytyy varmasti jotakin 

+ Vapaa-ajan vietto mahdollisuudet ovat kattavat ja laajat 

+ Kulttuurien kirjo ja ”naamojen vaihtuvuus” on ihailtavaa, ei joka päivä törmää samoihin naamoihin 

+ Julkisten verkosto on hyvä, toimiva ja monipuolinen. Paikasta toiseen pääsee yllättävän hyvin yhdellä tai kahdella kulkuvälineellä 

+ Meri on lähellä, jolloin myös Tallinnaan on helppo ja vaivaton lähteä äkkilähdöllä vapaapäivänä

+ Aamukahvin voi hakea viereisestä kahvilasta 

+ Shoppailumahdollisuudet ovat monipuoliset, pienempiäkin vaatekokoja on kaupoissa enemmän 

Osaako joku samaistua näihin huomioihin?

Ikävä

Ikävä
Ikävä on tunteena raskas, mutta tärkein todistus siitä, että ikävöinnin kohde on minulle tärkeä ja rakas. Ikävä on kuitenkin osa meitä kaikkia, kaikki kokemamme jättää meihin jälkensä, ja ikävää voi tuntea vain jos on kokenut jotain ainutlaatuista, jotain minkä muistoa ei haluaisi koskaan antaa pois.

Vielä vuosi sitten oli tavallista että viikot elin toista elämää ja viikonloput toista. Reilu seitsemän kuukautta sitten kaikki muuttui pitkän odotuksen jälkeen, kun muutimme saman katon alle. Alkuvuosi oli totuttelua, eikä aina niin pitsimatolla tanssimista. Maaliskuussa palasimme vanhaan ja olemme siitä asti taas asuneet viikot erillään ja viikonloput yhdessä. Toinen tekee reissuhommaa ja asuu työmaiden lähellä työsuhdeasunnoissa ja toinen Helsingissä, lisäksi Tampereella on vielä se yhteinen koti.

Olen aina ihmetellyt, miksi jotkut itkevät rautatieasemalla kun tiet erkanevat taas viikon ajaksi tai miksi jotkut laskevat päiviä että on taas perjantai ja samalla miettinyt, miksi en itse teen niin. Luulin, että ehkä minun ei tarvitse ikävöidä, mutta kaikki on kuitenkin toisin. Miten minä sitten ikävöin?

Ikävöin fyysisesti ja henkisesti. Harmittaa ettei pääse toisen lähelle niin usein ja pitkiksi ajoiksi kun haluaisi ja tarvitsisi. Mutta sitten on ne toiset fyysisen ikävöinnin muodot, vatsakipu ja ahdistus. Nykyään tulee jonkinlainen ahdistus kun ”tiet erkanevat” viikonlopun jälkeen, pää tulee kipeäksi, vatsaan koskee, on yleisesti heikottava olo sekä satunnaisesti tuntuu, että jalat menevät alta. Toisesta erossa oleminen tuntuu järjettömältä, varsinkin kun ajaudun herkästi näkemään mielessäni, mitä voisi olla ja mikä voisi tuottaa iloa jos asiat olisivat toisin.

Tänään aamulla katsoin nukkuvaa miestä vieressäni ja ajattelin, kohta hän taas katoaa hetkeksi. Ketä minä nyt suukotan aamulla, päivällä ja illalla, ketä halaan kun tekee mieli halata, kenen kanssa jaan arjen ilot ja surut ja kenelle sanon ääneen hyvää yötä. Poru pääsi kun ovi sulkeutui hänen perässään aamulla 5.40. Hetken mietin pystynkö tekemään tästä päivästä edes puoliksi siedettävää. En vain pystynyt olemaa kotona paikoillaan vaan juoksin häneen perään asemalle, jos edes pienen hetken enemmän saan olla hänen kanssaan. Pikainen suukko ja sinne hän meni. 

 Kaikesta huolimatta, ikävä on kuitenkin vain pieni harmi. Minulla on kuitenkin joku jota ikävöidä. Hän on todella kaiken ikävöinnin arvoinen.

Arki is back

Arki is back

Ensmäinen työviikko takana ja fiilikset on mahtavat, väsynyt mutta tyytyväinen. Onneksi tähän kaikkeen tottuu kun pääsee rytmiin.

Nyt oppii taas arvostamaan viikonloppuja ja yhteistä aikaa Laurin kanssa. Tällä hetkellä istun pikkuisella jakkaralla ikkunalaudan edessä ja kirjoitan tätä, kello on 7.45, Lauri nukkuu puolen metrin päässä, isot ikkunat ovat auki ja ulkoa tulee ihana viileä tuuli. Pian lenkille ja loppupäivänä olisi luvassa kiertelyä ja kaartelua jalkasiin ja julkisilla, ehkä jopa Suomenlinnaan. Rakastan tätä ja häntä ^^

Niin kuin humalassa

Niin kuin humalassa

En oikein tiedä mitä sanoa. Maanantaina palasin viiden viikon loman jälkeen töihin, mikä on ollut aivan uskomattoman mahtavaa. Minä vaan tykkään olla tuolla niin paljon. Mutta, elämää haittaa tällä hetkellä aivan järkyttävä väsymys, niin kuin olisin humalassa.

Väsynyt väkertäjä, silmäpussit sen kuin kasvavat, mutta vielä jaksaa hymyilyttää juuri ja juuri

Kotona on ollut yli 30 astetta lämpöä, heitelleen 30–33.4 asteen välillä. Aurinko paistaa ikkunasta sisään yhdestä ilta puoli yhdeksään ja no saunahan tämä on, sekä lämmöltään että kooltaan. Yöt on mennyt valvoessa, vaikka töissä olen kyllä pistänyt menemään. Normaalin työpäivän lisäksi työmatkoihin kuluu reilut puolitoista tuntia aikaa, taittuen fillarilla yhteensä 27 km verran. 

Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että eilen nukahdin kotona lattialle, tänään aamulla hammasharja suussa vessanpytyn kannen päälle ja äsken ikkunalaudalle. Muisti pätkii, kuin dementikolla ja olo on kuin olisi hirveässä humalassa tai krapulassa kokoajan. Luojan kiitos, tänään kuitenkin satoi vettä ja lämpötila putosi ulkona miltei kymmenen astetta ja näyttää nyt näyttää reilua kahtakymmentä astetta. Nukun tänä yönä niin kuin jokaisena muunakin yönä tällä viikolla korkeat ikkunat sepposen selällään ja luoja, vaikka en kirkkoon kuulu ja jumalaankaan ei kuulu lemppareihin, niin rukoilen että tulevana yönä saan nukuttua. 

 Kärsiikö joku muu uniongelmista helteellä?

Punavuoren koti

Punavuoren koti

Tässä se nyt on! Punavuori, Helsinki koti. 11 neliötä täyttä timanttia. Kesällä tuskasen kuuma ja talvella varmasti tuskaisen kylmä. no mutta sijainti on ainakin kohdillaan.

Kuvat kertokoot enemmän kuin sanat ^^

Pötköttelyä

Pötköttelyä

Olen meidän pikku perheen aamuvirkku. Tykkään herätä aamulla aikaisin ja olla omassa rauhassa toisin sanoen. Nousen yleensä kärppänä ylös kun kello soittaa enkä jää sänkyyn lorvimaan, mutta toisinaan harrastan pötköttelyä. Viikonloppuisin kuulee useasti, ”voitaisko pötkötellä huomenna kun ollaan herätty?”. Pötköttely on meillä sitä, että herätään kun herätään (ilman kelloa) ja ennen aamiaista makoillaan toisen kainalossa keskimääräisesti puolesta tunnista tuntiin. 

Viikonloppuna Parkanossa pötköttely sai uuden ulottuvuuden. En nukkunut perjantain ja lauantain välisenä yönä jostakin tuntemattomasta syystä kuin ehkä noin puolen tunnin ajan. Veikkaan että se johtuu minun perjantaisesta kahvimaratonista, mutta anyway. Nousin sängystä pyörimästä kuudelta, kymmenisen minuuttia myöhemmin istuin ruokapöydän ääressä juoden mustaa kahvia ja syöden rahkaa, banaania ja persikoita. En katsonut kelloa, mutta arvioisin että vähän ennen seitsemää siirryin olkkarin pörröiselle matolle makoilemaan ja nostin jalat soffalle.

Pötköttelin kyseisessä asennossa ainakin tunnin, ellen jopa puolitoista. Torkahdin jossakin kohtaa, selailin blogeja, katselin uutisia, kuuntelin musiikkia ja pläräsin sosiaalisen median kanavia yhä uudelleen ja uudelleen. 

Miksi pötköttely on niin parasta? 

Täydellinen kesäpäivä

Täydellinen kesäpäivä

Kseäloman viimeinen viikonloppu kruunasi kesäloman täydellisesti. Viikonlopussa oli jotenkin kaikki kohdallaan ja tein sellaisia juttuja, mitä en ollut aikoihin tai ikinä tehnyt ja jotka vain yksinkertaisesti aiheuttavat näin hyvät fiilikset kun minulla tällä hetkellä on. Tänään jatkuvat työt, takana on ensimmäinen yö Punavuoren kämpällä (josta varmasti kerron lisää tämän viikon aikana) ja olen onnellinen jotenkin pitkästä aikaa.

Auringonottoa etupihalla lounaan jälkeen

Rantalentopalloa pelaamassa jokiuinnin jälkeen

Suppailua sillä välin, kun rantasauna lämpeni

Rauhallinen ja lähes tyyni Kirkkojärvi

Pikkuhiljaa onnistuneempia ja onnistuneempia polaroid kuvia

Saunomista rantasaunassa - Karpaasi ja ihana Leena ^^

Aina pakollinen grillauskuva

Siipiä, nam ^^

Nämä ihmiset, tämä lämmin kesäilta, rantasauna ja upeat maisemat, voiko mitään enää puuttua?

... niin ne kesän ensimmäiset auringonlasku kuvatkin tuli otettua

Kävely kotiin illalla ja voin sanoa, että ihan 5/5 ilta ja kesäloma ^^

Kiitos Alangoille (pojat ja Sini), Ylisille (pojat ja Leena) ja kaikille muille jotka teitte päivästä ja kesäloman viimeisestä viikonlopusta täydellistäkin täydellisemmän ^^

Kesäloma 2014

Kesäloma 2014
Heinäkuu meni ja elokuu tuli. Minä lomailin kokonaiset viisi viikkoa ja tuntuu etten kyllä juurikaan tehnyt mitään, mutta kaivoin kalenterin esiin ja listasin, mitä todella tein heinäkuussa. 

– nautin aamukahvit liian harvoin parvekkeella, siellä oli niin tuskasen kuuma jo heti aamusta 

 – juoksin reilut 435 kilometriä 

– kävin katsomassa äitiä sairaalassa 15 kertaa, käytännössä joka toinen päivä 

– myin kirpputorilla käytettyjä vaatteita, kenkiä ja asusteita siskon kanssa 

– mökkeilin perheen ja sukulaisten kanssa muutaman päivän, en ole sittenkään mökki-ihminen 

– kävin terassilla Laukontorin rantavesistössä 

 – näin ystäviä tasapuolisesti, mutta siltikin liian vähän 

– otin aurinkoa ainoastaan reilun tunnin verran yhteensä, ruskettuu sitä muutenkin

– hyppäsin veneestä järveen kelluskelemaan 

– söin jäätelöä helteellä, enimmäkseen mehujäitä mutta kyllä yksi tötterökin upposi 

– kävin mummuilla päiväkahveella 

– hieroin muutamia asiakkaita 

– vietin yhden viikonlopun Parkanossa, siellä taisin rentoudua oikein urakalla 

– heräsin aamuisin 7-9 välillä 

– kävin asuntonäyttelyssä Helsingissä ja vuokrasin sen työsuhdeasunnoksi 

– uhrasin yhden lomapäivän töihin, ainahan sitä täytyy isää hädässä auttaa

– kävin Särkänniemessä 7 vuoden tauon jälkeen, uskaltauduin Koskiseikkailuun 

– kävin katsomassa Edge of Tomorrow ja Uusia Alkuja -elokuvat Finnkinolla, ei mitään loistoleffoja mutta silti ihan katsottavia 

– heinäkuu oli todellinen aurinkokuu, säiden puolesta 5/5 

– vietin mukavan päivän ”anopin” kanssa shoppailun ja teekupin äärellä 

– söin ensimmäistä kertaa elämässäni Manhattanilla, eikä tarvitse toista kertaa mennä 

– ostin uudet lenkkarit 

– olin Summer Soundeilla loistoseurassa, Eat-Sleep-Rave-Repeat! 

 – tein 38 kilometrin pyörälenkin Tampere-Pirkkala huudeilla pitkästä aikaa 

– olin laiska ja siivosin niin vähän kuin oli mahdollista, toisin sanoen taisin asua kuin pellossa 

– ostin uuden kameran 

– venäytin pikkurillin liian vauhdikaan bussipysäkille lähdön seurauksena 

– rentouduin 

– latasin akkuja syksyä varten

Hyvin erilainen kesäloma kuin viime kesänä, mutta kukapa sitä samanlaisia kesiä montaa kertaa haluaa viettää ^^