23. helmikuuta 2015

Perhealbumi

Perhealbumi
Minä, isä Hannu, sisko Helka ja avopuoliso Lauri
Hilma Iida 
"Minun perhe on yksi niistä monista, jossa vanhemmat ovat eronneet. Olisi tietysti ollut ihanaa, että perhe olisi pysynyt kasassa loppuun asti, mutta näin on tuplasti parempi. Olin 22-vuotias kun tämä tapahtui, vaikka pettyen odotin sen tapahtuvan jo tästä pari vuotta aiemmin. Sen jälkeen kun äiti muutti pois kaikki on ollut toisinaan paremmin ja toisinaan todella paljon huonommin. 


Minun perheessäni on minun lisäkseni isä Hannu, sisko Helka ja avopuoliso Lauri. Äiti ei ole ollut äiti kymmeneen vuoteen vaikean alkoholiongelman takia, vain haamu siitä johonka joskus lapsena tutustuin. Olen aina ollut isän tyttö, tulen aina olemaan. Yhtä puhelias, huumorintajuinen, herkkä, päättäväinen ja luja. Olen myös enemmän isän kuin äidin näköinen, isältä perintönä tuo korkea otsakin. Helka on jotakin määrittämättömän arvokasta, ainoa joka osaa ymmärtää tunteitani ja reaktioitani. Lauri on taas ollut mukana siitä asti kun vanhemmat olivat vielä yhdessä. Lauri on se viimeinen pilari kolmijalkaisessa tuolissani. Se joka on hieman ulkopuolinen, mutta kuitenkin kaikkitietävä, se joka osaa rauhoittaa, rakastaa ja vain olla olemassa. 


Perhe on se, joka ei koskaan hajoa." 

Millainen on sinun perheesi? 
 Suosittelen käydä Helsingissä, Suomen valokuvataiteen museossa
Susanna Kekkosen ja Anna-Sofia Bernerin näyttelyssä, Perhealbumi. Se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa lisää millaisia perheitä sitä onkaan.

16. helmikuuta 2015

Muistaminen

Miten muistaa toista arkena? 

Lauantaina oli ystävänpäivä, kävästiin vähän puolen päivän jälkeen katsomassa ensi-iltaan tullut Fifty Shades Of Grey. Mistä muuten tykkäsin aivan älyttömästi ^^. Leffan jälkeen suunnattiin kotiin päiväkahveelle, kotiin tullessa muru oli ostanut kukkia ja mun lemppari arvan, Onnen sanat. 

Arki on välillä niin yksitoikkoista ettei sitä muista sanoa toiselle miten tärkeä toinen onkaan. Sanat voi vaihtaa myös pieniin piristäviin eleisiin. Miten piristää ja osoittaa toiselle tärkeydestä, oli kyseessä sitten puoliso, muu perheenjäsen, ystävä tai vaikkapa hyvä työkaveri? 

- osta toiselle kukkia 
- vie kuppi tuoretta kahvia pakertajalle, itse teen näin silloin tällöin. 
- yllätä arvalla, toimii aina. 
- sano, näytätpä jotakin kaunista. Näytätpä hyvältä tänään tai onpa sinulla tänään kiva paita. 
- kiitä, kiittäminen tehdystä työstä, annetusta avusta tai hyvin sujuneesta päivästä. - lähetä postikortti, mikä olisikaan niin mukavaa kotiin tullessa löytää lattialta, postiluukusta pudotettu kortti. 
 - anna spontaani halaus 

Vain mielikuvitus on rajana, miten saada hänet piristettyä ja muistutettua että hän on tärkeä ja korvaamaton. 

 Mukavaa alkanutta viikkoa ^^

14. helmikuuta 2015

Työ, liikunta ja lepo

Työ, liikunta ja lepo

Maanantai 
05.00 Herätys 6h unilta, yllättäen heräilin tyypilliseen su-ma yön tapaan 1½h välein. 
05.05 Aamurutiinit: aamupala, blogien lukua ja blogitekstin kirjoitus hiljaisen radion kuuntelun lomassa. 
06.15 Kotisali: Keskivartalo 
07.00 Aamurutiinit: suihku, pukeutuminen ja töihin lähtö. 
07.34 Töihin lähtö, pienoisella kiireellä höystettynä. 
08.00 Työt 
15.00 Keskustaan 
15.45 Pankin konttorissa asiointi 
17.15 Kotona 
17.30 Päivällinen 
18.00 Surffailua netissä 
19.50 Iltarutiinit 
20.10 Pötköttelyä sängyssä 
20.40 Hyvää Yötä 

Tiistai 
04.45 Herätys 7h 45min unilta 
05.15 Aamulenkki 12km 
06.30 Aamurutiinit: suihku, aamupala, pukeutuminen ja töihin lähtö. 
07.24 Töihin lähtö, kerrankin ei tullut kiire. 
08.00 Työt 
16.15 Kotona 
16.30 Päivällinen 
17.00 Lepäilyä 
18.15 Kävely salille 
18.30 Sali: Jalat 
19.45 Kotona 
20.00 Iltarutiinit 
20.15 Pötköttelyä sängyssä 
20.45 Hyvää yötä 

Keskiviikko 
04.30 Herätys 7½h unilta, nukuin kuin tukki. 
04.35 Aamurutiinit: ½ aamupala, blogien selaus, asioiden hoitoa ja pyykkien viikkausta. 
05.25 Kävely salille 
05.40 Sali: Aerobinen 
06.50 Aamurutiinit: suihku + sauna, pukeutuminen, ½ aamupala Sokos Hotel Pasilan aulassa ja lähtö töihin. 
07.34 Töihin lähtö 
08.00 Työt 
15.40 Keskustan Sinelliin työkaverin kanssa 
17.00 Kotona 
17.20 Päivällinen, kotitöitä, Kohteen eilinen jakso Katsomosta ja nettishoppailua. 19.30 Venyttelyä ja saliohjelmien suunnittelua 
20.15 Kotitöitä, iltarutiinit ja sänkyyn siirtyminen 
21.00 Hyvää yötä 

Torstai 
05.00 Herätys 7½h unilta 
05.05 Perusaamurutiinit 
06.15 Suihku 
06.30 Pukeutuminen ja tavaroiden kasaan laittaminen päivän rientoja varten. 
06.50 Töihin lähtö, meinasin matkalla torkahtaa aseman ohi. 
07.30 Työt 
16.10 Kotona 
16.15 Parin sähköpostiviestin kirjoittainen, kotityöt, nettisurffailu yms. 
17.00 Päivällinen 
17.20 Lepohetki: viestittelyä murun kanssa, valokuvien muokkausta, blogitekstin valmistelua, muutama puhelin soitto ja kalenteriin kurkistus. 
18.40 Kävely salille 
19.00 Sali: aerobinen + voima 
20.15 Suihku ja sauna ^^ 
20.55 Kotona 
21.00 Iltarutiinit 
21.30 Hyvää yötä 

Perjantai 
05.00 Herätys 7h unilta 
05.30 Kävely salille 
05.45 Sali: Aerobinen 
07.30 Kotona kaupan kautta 
07.40 Aamurutiinit: aamupala, pukeutuminen... 
08.05 Töihin mars! 
08.40 Työt 
15.00 Keskustassa, taas Sinellissä kun yks keskiviikkona ostamistani tuotteista oli viallinen. 
16.15 Kotona 
16.30 Ruoanlaittoa 
17.00 Pötköttelyä murun kanssa 
20.00 Iltarutiinit 
20.30 Hyvää yötä

Mukavaa viikonloppua kaikille ja hyvää ystävänpäivää ^^

8. helmikuuta 2015

Super sunnuntai

Super sunnuntai
Aamu
Juoksu n. 50 min
9km nopeudella 13km/h
lepo 5min

Sali n. 25 min
Jalkaprässi 4x15 50-60-60-60kg, tauot 20 sek, sarjalepo 2min
Ylätalja 3x15 15-20-20kg tauot 20 sek. sarjalepo 2min
Jalkojen loitonnus 4x15 45kg, tauot 20 sek, sarjalepo 2 min
Jalkojen lähennys 4x15 40kg, tauot 20 sek, sarjalepo 20 sek
Heilautus kahvakuulalla 4x15 10kg, tauot 20sek, lepo 3min

Juoksu n. 25 min
4km, nopeudella 10km/h

Ilta
Palauttava 30 min
2km ylämäkikävely 15asteen nousulla
Sivutaivutus 6kg kahvakuulalla 4x15/ kylki, levot 20 sek

Kokonaiskesto n. 2h 10min

Kuinka saa mielen pahoitettua?

Kuinka saa mielen pahoitettua?

Kävin eilen katsomassa Jussi-gaalassa palkitun Mielensäpahoittaja elokuvan. Olen niitä ihmistyyppejä, jotka alkavat heti elokuvateatterista ulospäästyään ajattelemaan elokuvan kohtia oman elämän näkökulmasta. Tällä kertaa elokuva antoi kaksi ajatuksen aihetta, mitä parisuhde tarkoittaa ja mistä sitä oikeastaan pahoittaa mielensä. Ensimmäiseen en suinkaan aio takertua vaan haluan pohtia jälkimmäistä. Mistä minä pahoitan mieleni, muun muassa seuraavista asioista. 

Kuuntelemattomuus - kerron jostakin minulle tärkeästä asiasta läheiselleni (mainitsen sen merkityksestä minulle ja toinen tietää että asia on tärkeä) ja hetkeä/ päivää / viikkoa myöhemmin mainitsen asiasta uudelleen, niin toinen on kuin ei olisi koskaan mitään kuullutkaan. 

 Tuputtaminen - oli sitten kyse ruoan tai rahan tuputtamisesta, niin se on ei ole mukavaa. 

Suunnitelmien pilalle meno - olen suunnitellut etukäteen päiväksi jotakin ohjelmaa ja se torpataan ihan täysin. Toisinaan tai vähän liiankin useasti joudun pettymään, olen yrittänyt olla suunnittelematta etukäteen mitään tiettyä ohjelmaa tai toimintaa ja tehnyt asioita vaan spontaanimmin. Olen välttynyt pettymisiltä ja mielen pahoittamiselta. 

 Toista ei auteta hädässä - Ventovieras ihminen on kaatunut maahan ja muut ihmiset kävelevät vain ohi eivätkä tarjoa apuaan. Se saa raivon ja vihan ylitsepääsemättömäksi. 

Kännipuhelut - yleisesti nämä puhelut ajoittuvat arki alkuiltaan tai viikonloppu aamupäiviin. 

 Tavarat lojuvat ympäriinsä - kahvikupit jäävät sinne ja tänne, roskia lojuu lattialla ja pöydillä, vaatteet ovat hujan hajan ja kun likaisia astioita ei vain voi laittaa ruuan jälkeen suoraan tiskikoneeseen vaan ne täytyy jättää tiskipöydälle lojumaan. 

 Liian aikaisin tarjottu apu - Hyviä esimerkkejä ovat elektroniikkalaitteet tai jonkun asian selvittäminen. Haluan ensin itse kokeilla ja yrittää, sitten heittää kerran ärräpäät ilmoille ja tämän jälkeen yrittää hetken kuluttua uudelleen. Vasta sitten on ”oikea” aika tarjota apua. Tässä se tämän naisen jääräpäisyys näkyy, menen vaikka läpi harmaan kiven, jos olen jotakin päättänyt. On harjoittelun paikka, ehkä olisi vain fiksuinta pyrkiä välttämään noita ärräpää vaiheita. 

 Minulta kysytään juuri herättyäni ”miten nukuit” tai toista tullessani ”millainen päivä oli”

Vammaisia ihmisiä tai heidän tarpeitaan mollataan - Niitä kommentteja kun joku toteaa, miksi pitää olla matalia pankki- ja lippuautomaatteja, suuritekstisiä kylttejä, puheohjattuja hissejä tai ”miksi tuokin on suunniteltu noin, vammaisiako varten?” 

Kiittämättömyys ja käytöstavattomuus - se kun ei kiitetä toista ruoasta, tehdystä työstä tai avusta; ei tervehditä rappukäytävässä, ei avata ovea takana tulevalle; ei sanota huomenta, heippa tai moikka kun tavataan aamulla tai lähdetään pois; sekä sitä että, ei katsota koskaan silmiin kun puhutaan toiselle.


6. helmikuuta 2015

Ajatuksia hiuksistani

Ajatuksia hiuksistani

Vuosien varrella on ollut monen väristä hiusta. Vuonna 2009 ylioppilasjuhlissa minulla oli aivan vaaleat hiukset. 2010 syksyllä värjäsin tummaksi ja otin niihin myöhemmin raitoja. Raidoitetuilla hiuksilla menin parivuotta, oli enemmän ja oli vähemmän raitoja, tumma pohja ja vaaleat raidat. Alkuvuodesta 2012 värjäsin pääni yksiväriseksi tummaksi, lähes mustaksi ja viihdyin niissä aivan tummissa tuonne huhtikuuhun 2014 asti. Huhtikuussa 2014 päätin että haluan taas vaaleat hiukset ja sitä lähdettiin tekemän tuhottoman värikylläisestä lähes mustista hiuksista. Vaalennusoperaatio on ollut pitkä ja karikkoinen. Ensimmäisellä vaalennuskerralla hiukset kärsivät niin paljon että ne lyhenivät sen 20 cm. Reilu kuukausi myöhemmin toukokuun lopussa oli siskoni ylioppilasjuhlat ja hiuksiin tehtiin sävytevärillä tummennus, jotta hiukset olisivat valokuvauskunnossa eikä aivan kirkkaan keltaiset. Tämän jälkeen hiuksiani vaalennettiin seuraavan kerran lokakuussa, marraskuussa ja joulukuun lopussa. Toki joulukuun lopussa leikkasin aivan lyhyeksi koska kyllästyin siihen totaalisen kuolleeseen hiuspehkoon. Kampaaja sai täydellisen vaalean värin 5 viikkoa sitten hiusten lyhennyksen yhteydessä, mutta ei mennyt kuin muutama viikko niin taas se keltainen väri puski esiin. 

 Tänään on aika vaihtaa väriä. Värjään mahdollisimman lähelle omaa väriäni, en halua että hiukseni näyttävät keltaisilta ja kotona vaalennetuilta, vaikka niitä ei kotona olekaan vaalennettu. Haluan terveet hiukset sisältä ja ulkoapäin. Hei hei blondi Hilma ^^

4. helmikuuta 2015

Se oli niin helppoa

Se oli niin helppoa


Toissa sunnuntaina ostin ihan extemporee junamatkalle Tampereelta Helsinkiin Fit-lehden, mitä en kuitenkaan junassa edes lukenut. Lehti odotti kotona kangaskassiin unohtuneena muutamia päiviä, kunnes muistin sen. Selasin pikaisesti läpi ja vain vahingossa, pysähdyin salitreeni esimerkin sisältävälle aukeamalle. 

 Seuraavana päivänä herättyäni luin aamukahvi toisessa kädessä lehteä hieman tarkemmin läpi. Lähdin töihin kahdeksaksi ja muutaman tunnin päästä tuli sähköpostiviesti, kun liityt tänään tiistaina 3.helmikuuta EasyFit-Pasian jäseneksi, saat S-etukortilla toisen kuukauden treenit veloituksetta. 

 Lähdin töistä kävellen kohti kotia, mutta lopputulemana olikin kävely suoraan Pasilan EasyFitin asiakaspalveluun kysyäkseni, voisiko joku esitellä minulle salia. Lyhyen esittelykierroksen jälkeen olinkin jo näyttämässä henkkareita ja liittymässä saliin ilman sen suurempaa mietintää. Nyt on siis salikortti takataskussa ja lihaskuntoharjoittelu ja maraton treenaus saa luvan alkaa. 

 Onko jollakulla kokemusta Pasilan EasyFitistä?