Vacation mode

Vacation mode

03:30 Herätys: Ei yksinkertaisesti saanut enää nukuttua. Lähdettiin lauantaina aamulla 9:10 koneella Arlandan kautta Los Angelesiin ja oltiin perillä 22:00 Suomen aikaan. Losissa kello oli vasta 12:00. Matkustaminen aikaeroineen oli kohtuullisen uuvuttavaa ja illalla uni tuli jo puoli seitsemän aikaan. Joten kyllä yhdeksän tunnin yöunet saivat jo riittää. Pötköteltiin sängyssä oikein urakalla kolmisen tuntia, ihanaa olla lomalla!

06:30 Aamulenkki: Pujahdin siniseen juoksupaitaan -ja -housuihin ja laitoin viimeisiä kertoja käytössä olevat rikkinäiset Niket jalkaani . Lauri katsoi reitin ja helvetillisen reitin katsoikin, 75% reitistä oli nimittäin ylämäkeä. Mutta kiitos jalkojen täydellinen väsyttäminen teki hyvää pitkän edeltävän lentopäivän jäljiltä.

07:45 Aamiaisen haku: Hain Laurin motellilta matkaan ja käveltiin läheiselle Grace Cafeelle hakemaan aamiaista ja kahvia. 1,50$ ei ollut ollenkaan huono hinta 0,4 L kahville, varsinkaan kun sympaattinen kahvin myynyt mummeli antoi vielä omenan kaupan päälle.

10:00 Automatka osa 1: Kamat kasaan ja otetaan suunnaksi Palm Springs. Lämpömittarissa miltei 20° C ja täydellinen keli. Pitkiä moottoritien pätkiä viisine yhdensuuntaisine kaistoineen ja navi joka hokee 100m välein pysy vasemmalla. Sellaisia maisemia joita en ollut koskaan nähnyt.

12:15 Saapuminen näköalatasanteelle: Kolmikaistaisen tien vaihduttua yksikaistaiseksi vuoristossa kiemurtelevaksi tieksi, yhdistettynä nälkään sain aikaan pysähtymisen ihan extemporee yhdelle näköalatasanteelle. Jonka jälkeen todettiin että ollaan ihan väärässä paikassa. Otettiin parit kuvat, laitettiin uusi osoite naviin ja suunnattiin Palm Springsin keskustaan syömään.

13:30 Saapuminen Palm Springsiin lounaalle: Auto parkkiin ja ruokapaikalle. Söin sitten muuten maailman surkeimman talon salaatin.

14:30 Automatka osa 2: Navi kertoo matka-ajaksi 3h 50 min. Vuoristoa, ”aavikkoa”, tuulivoimaloita ja kaikkea siltä välillä seuraavan neljän tunnin ajan. Pieni pysähdys huoltoasemalle vessan ja veden merkeissä. Auringoslasku, karusellitie (tie pomppi niin että otti vatsanpohjasta).

18:30 Saavutaan hotellille Kingmaniin: Huoneen checkkaus, pikainen huoneessa käynti ja uudestaan autoon.

19:00 Kauppaan: Väsymyksen ja laiskuuden iskiessä autolla tien toiselle puolelle Walmarttiin. Vähäh iltapalaa ja kahviostoksia.

20:00 Hotellilla: Aloitan kirjoittaman koneella tätä postausta. Huomaan samalla aikavyöhykkeen vaihtuneen ja kellon olevan 21:30. Iltapesu ja sitten nukkumaan vähän kymmenen jälkeen.

Jotakuinkin valmis matkasuunnitelma

Jotakuinkin valmis matkasuunnitelma

Nyt se on sitten menoa. Eilen tehtiin vielä pieniä viilauksia, mutta ei olla haluttu aikatauluttaa reissua tämän enempää. Muuoksia voi ja saa tulla, ainoastaan Alcatraz Islandille on varattu liput tietylle päivälle. Nyt peukut pystyyn että meidän matkalaukut vaihtaa Arlandassa (40min) jatkolennolle ja kaikki menee muutenkin hyvin.

Olkaa kuulolla ^^

Tila: Olen lomalla

Tila: Olen lomalla

Koin sen tunteen taas eilen, sen vatsan pohjassa kutkuttavan ja laulattamaan laittavan tunteen. Sanoin myös ääneen uusimmalle, ihan mielettömän siistin naurun omaavalle kollegallenikin, mun tekis mieli vaan laulaa ja laulaa kokoajan. Se tunne on se, kun jää lomalle. Minulla alkoi eilen kahden viikon talviloma. ^^

(Kuten tyypillisesti minulle niin tätäkin asiaa piti lähteä pohtimaan hieman pintaa syvemmälle.) Opiskeluaikojen jälkeen työelämään siirryttyäni olen jokainen kerta lomalle jäädessäni tuntenut samalla tavalla. Saan jäädä lomalle koska olen ansainnut loman tekemällä töitä. Tekemällä ihan uskomattoman tärkeää ja arvokasta työtä. Työtä joka on ollut viime aikoina hieman stressaavaa ja väsyttävää. Pitkiä päiviä, loputonta joustamista ja venymistä. Töitä aamusta iltaan. Mutta mikä parasta niin työ on juuri niin vaihtelevaa ja joka päivä uutta opettavaa kuin olen aina halunnut. Työtä jossa saan haastaa itseni ja jota en tällä hetkellä pysty kuvitella vaihtavani toiseen. Sain viime viikolla myös sellasita palautetta että hymy ei voi olla muuta kuin korvissa.

Opiskeluaikoina loma oli tiettynä ajankohtana opiskeli sitten valot päällä tai valot sammuneena. Elämässä kaiken eteen tehdään töitä, niin työpaikan ja loman, parisuhteen ja kodin, ystävien ja perheen, terveyden ja hyvinvoinnin, liikunnan ja hankintojen… ja ihan loputtoman määrän muiden isompien ja pienempien asioiden eteen. Kuten vanhat kliseiset (minua jo ärsyttävät) sanonnatkin sanovat raha ei kasva puussa, kaikki ei tule kuin Manulle illallinen ja jos ei anna, ei voi myöskään saada, pitävät tässäkin asiassa liian hyvin paikkansa.

Hyvää fiilistä lisää myös se, kun muut ovat iloisia toisen lomalle jäännin puolesta. Toinen halaa, toinen laittaa tekstarin, toinen toivottaa face to face hyvää lomaa. Ne on niitä viimeisen niitin hyvälle fiilikselle antavia juttuja. Esimerkiksi juuri eilen sain noita kaikkia. ^^

Mitä te tunnette kun jäätte lomalle?

Lyhyt polkka

Lyhyt polkka

 

 

Ensimmäistä kertaa vuoteen istahdin Hair Design Helsingin Oonan penkkiin. Ohjeeksi annoin, leikata jonkun mallin tähän tukkaan.

Olin ajatellut jotakin lyhyttä rikottua polkkaa. Sellasta helppoa ja huoletonta, jota ei tarvitse kaiken maailman käkertimillä ja mömmöillä tuunata kahta tuntia aamuisin. Ajatukset ja omat hyvät alkusyksystä tekemät laskelmat osoittautuivat täysin oikein. Kuten joka kerta aikaisemminkin Oonalla käytyäni, sain vielä odotettuakin parempaa. Enkä todellakaan pystynyt uskomaan sitä mitä peilistä näin. Minulla on oikeasti malliin leikatut hiukset. lyhyt polkkaa.
 

Mitä tukalle tehtiin? Ennen pesupaikalle siirtymistä mieleeni jäi vain sanat, viisi senttiä lyhyempi tukka niskasta. Aah… hyvästi taka-jeejee!!! Pesun jälkeen tukka kammattiin suoraksi ja katsottiin miten lyhyeksi se on leikattava lyhyen polkkatukan saamiseksi. Tuomio viisi senttiä tuntui edelleen hirmu paljolta. Annoin Oonan kuitenkin päättää. Niska leikattiin kosteana saman pituiseksi kuin sivut. SItten föönillä kuivaksi. Kuivana tukkaa kevennettiin ja rikottiin takaa. Sivuilta lähinnä siistittiin latvat ja korjattiin mallin mukaiseksi. Niskasta ajettiin koneella niskavillat.
 

Lopputulos on juuri sitä mitä osasin odottaa. Helppo ja huoleton lyhyt polkka, mutta kuitenkin sen mittainen että sen saa man bunille. Tästä on hyvä aloittaa se todellinen pitkien hiusten kasvatus. Olisittepa nähneet sen leveän hymyn mikä minulla oli tuolista juuri noustuani ja peilistä itseäni kunnolla katsottuani.

Kiitos ^^

Kuvat ja leikkaus

Oona, Instagram oonasahlahair

Hair Design Helsinki, Uudenmaankatu 14

ps. Hiuksia ei ole värjätty. Se on 100% oman väristä hiusta. 

Miten menee?

Miten menee?

Moiccu. Tavalliseen arkiaamuiseen tapaan herätys oli viideltä. Pomppasin minulle hyvin tavanomaiseen tapaan heti herätyskellon ensimmäisen pirahduksen jälkeen ja kaksi minuuttia myöhemmin istuin ruokapöydän ääressä kahvikuppi kädessä. Kelasin myös että tätä on jatkunut pian kolme vuotta. Harjoitus on tehnyt mestarin ja mestari (minä) on harjoitellut aina. Se että herää viideltä ei enää vaikuta mihinkään. Olen aamulla pirteä kuin peipponen ja se on oikeasti aika mieletön juttu. Olisi oikeasti ihan hirveetä herätä aamuisin aivan nuutuneena, ei pirteänä ja olo olisi kuin nukkuneen rukouksella.

Tänään herääminen tuntui jotenkin kutkuttavalta, tavallista erilaisemmalta. En tiedä johtuuko se eilisestä Laurin Itävallan (työ)reissulta palaamisesta (ehjänä), reilun 36 tehdyn työtunnin päästä alkavasta lomasta, viime päivien talitinttien laulun kuulemisesta vai vain siitä, että elämässä asioilla on tapana järjestyä. Viime viikko oli taas yksi raskas viikko monien muiden jo elettyjen raskaiden viikkojen joukossa. Eikä jäänyt varmasti viimeiseksi. Eikä läheisen (lue postaus Kun ei enää pelota se pahin) huonoon tilanteeseen liittyvät raskaat viikot tulevaisuudessakaan ole helppoja. Edelleenkin jaksan kuitenkin uskoa, että asioilla on tapana njärjestyä ja että kaikesta selviää, myös siitä lopullisesta ja pahimmasta.

Mutta nyt hieman iloisempiin asioihin ja tähän viikkoon. To Do -listalla töissä on ainakin parisen kymmentä juttua mitkä on vain pakko saada hoidettua tällä viikolla, riitti työtunnit tai ei (sitten loman jälkeen on joka viikko puolituntia enemmän työaikaa Kikyn johodosta). Kotona olevalla To Do -listalla on muutamia juttuja ja nekin liittyy kaikki reissuun. Keskiviikkona pääsen vihdoinkin kampaajalle, enkä malttaisi enää odottaa. Tällä tietoa annan Oonalle vapaat kädet toteuttaa jonkun lookkin tähän röllipeikon päähän. Viikkoon kuuluu lisäksi paljon juoksulenkkejä, porrastreenejä ja intervallispurtti -treeni, ehkä myös pari salitreeniä. Ajattelin olla myös hurja ja ehkä varata perjantaille hieronnan loman alkajaisiksi, mutta saa nähdä.

Nyt kuiteski maanantai -fiilikset kattoon ja tämä viikko mennään Work-Training-Sleep -repeatilla. Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa!

Road Trip kaksilla housuilla

Road Tripille kaksilla housuilla

Tämä on reissu, jota rakastan ja tulen rakastamaan pukeutumisen suhteen. Ei korkkareita, kotelomekkoja, kiristäviä vaatteita tai farkkuja (ihan kun niitä muutenkaan usein käyttäisin). Autossa istumista on 4-6 tuntia (lähes) päivittäin, joten päällä on oltava jotakin rentoa ja mukavaa. Hah… saa kerrankin oikein luvan kanssa kulkea koko reissun collareissa ja verkkahousuissa, collegepaitoja ja tavallisia pitkähihaisia unohtamatta.

Katsoin vaatekaapista ”kriteereillä” kaikkea rentoa, sporttista ja siistiä. Olisin voinut todellisuudessa tyhjentää koko vaatekaappini sängylle, koska sieltä ei löydy mitään muuta kuin rentoa, sporttista ja siistiä. Päädyin kuitenkin niihin kaikista tavallisimpiin ja lemppareihin vaatekappaleisiin ja kenkiin. Sain luotua 11 erilaisesta vaatekappaleesta ja 3 eri kengistä ainakin 10 mukavaa asua: Adidaksen verkkarit, Björn Borgin harmaat collegehousut ja musta collegepaita, Uniqlon valkoinen ja musta pitkähihainen sekä valkoinen pitkä trikooneuletakki, Selectedin miesten valkoinen löysä t-paita, Pull and Bearin limenvihreä collegepaita, Ralph Laurenin turkoosi kauluspaita, H&M:n ruudullinen kauluspaita, Niken oranssit Air Maxit, Conversen valkoiset nahkatennarit ja Tamariksen ruskeat bootsit.

En halua kokea asukriisejä mitä esimerkiksi New Yorkin reissulla koin. Minulla on nimittäin tapana pakata liian vähän vaatteta mukaan, mutta tällä kertaa en aio ottaa yhtään liikaa enkä yhtään liian vähän. Vielä kysymysmerkkinä on haaremihousujen osto sekä collegemekon, leggissien että todella revittyjen farkkujen mukaan pakkaaminen. En aio ottaa mukaan yhtään enempää vaatteita senkään takia, että reissun ostoslistalle kuuluu muutamissa vaatekaupoissa käynti, joista en varmasti lähde tyhjin käsin ulos.

Näiden vaatteiden ja kenkien luomien asujen kaveriksi otan messiin Marimekon repun, kangaskassin ja kaulahuivin, Burberryn käsilaukun, harmaan peruspipon ja tumput sekä pitkän ohuen untuvatakin ja pitkän harmaan collegetakin. Lämpötila vaihtelee matkan aikana noin -5 ja +20 asteen välissä. Joten se tuo tietysti omat haasteensa, mutta siksipä vaatteita on laidasta laitaan, lämmintä ja vähän kevyempää.

Ensi lauantaina näytän mitä kaikkea muuta pakkasin mukaan ja kuinka pienellä kilomäärällä pääsin.

Kun en enää pelota se pahin

Kun ei enää pelota se pahin

Samuli Putro - Älkää unohtako toisianne

Kursori vain vilkkuu ja vilkkuu, vilkkuu ja vilkkuu. Eikä löydy enää sanoja, mutta seuraavan sain kirjoitettua kolme päivää sitten. Kun todella luulin että tänään on se hirveä viimeinen päivä.

"Sanon nyt asiasta, josta en ensiksi ajatellut sanoa mitään. Se on kuitenkin niin väistämätöntä, vaikuttaa elämääni ja sen ääneen sanominen helpottaa, että parempi vaan kakistaa faktat ja ajatukset ulos.

Yksi läheiseni on ollut reilun kuukauden ajan erittäin huonossa kunnossa. Sairaalassa, kotona, sairaalassa, kotona ja nyt taas sairaalassa. On puhuttu kuolemasta, hoitotahdosta, kotiin palaamisesta, huonosta onnesta, ihme toipumisista, sitkeydestä, hyvästä tuurista ja toisaalta käsittämättömän ymmärtämättömistä asioista mitkä liittyvät ihmisolentoon. Asioista joista pienen ihmisen pään saa totaalisen pyörälle. Tämän kaiken tunnemyllerryksen, itkun puuskien, naurukohtausten, tsemppi toivotusten, muistelun ja yleisen tunteiden vuoristoradan keskellä olen pohtinut yhtä asiaa. Kuolemaa. Se on edessä meillä kaikilla, halusimme tai emme. Toisilla vähän aikaisemmin ja toisilla vähän myöhemmin. Koskaan ole oikeaa aikaa tai paikkaa, koskaan ei voi valmistautua kunnolla vaikka se olisi jo ennalta arvattavissa ja odotettavissa. Mutta kuolemaa on ihan oikeasti aivan täysin tervettä pohtia ja miettiä. Mitä se minulle merkitsee? Mitä siitä seuraa? Kuinka elämä jatkuu? Kuinka kaikesta selviää?

Palatakseni läheisen menettämisen jälkeiseen hetkeen, kahden kolmen viikon ajanjaksoon. EI tarvitse palata kuin viime elokuuhun, mummun poismenoon. Hänen poismeno tuli mieleen viimeksi sunnuntaina, kun ajelimme Lemminkäisen kallioilta kotiin. Kysyin ääneen, että miten selvisin mummun kuolemasta? Sain vastaukseksi, hyväksymällä ja ymmärtämällä asian. Muistan surreeni mummua kaksi viikkoa plus hautajaispäivän, sen jälkeen en ole enää surrut. En itkenyt tai vuodattanut juurikaan kyyneliä. Onko minussa jotakin vikaa, kun en ikävöi tai sure? Otinko vain tiedon vastaan, käsittelin sen alitajunnassa, hyväksyin ja ymmärsin? Palasin tähän lausahdukseen hyväskymällä ja ymmärtämällä taas tänään 19. tammikuuta 2017, kun soitin sairaalaan kysyäkseni mitä läheiselleni kuuluu.

En vain enää osaa pelätä, osaan vai odottaa jotakin. Voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa itkeneeni silmät umpeen, että olen nukkunut ja syönyt viime aikoina todella huonosti ja vain miettinyt ja miettinyt tätä tilannetta. Voiko olla kuitenkin niin ettei kuolemaa osaakkaan pelätä? Onko se huono asia ettei osaa? Onko se luovuttamista? Onko se häpeällistä? Tänään ajattelin näitä kaikkia kysymyksiä sairaalassa makaavan läheiseni kannalta ja vuoksi. Ihan näitä kaikkia kysymyksiä ja ajatuksia. Pelkääkö hän kuolemaa?

Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin, mutta jos ei käänny niin kyllä minä senkin hyväksyn ja ymmärrän. Ainakin sitten hetken päästä."

Ajatukset eivät juurikaan ole muuttuneet näiden kolmen päivän aikana. Tätä lausetta kirjoittaessa istun olohuoneessa ruokapöydän ääressä, juon aamukahvia, kynttilä palaa vieressä (kuten jokaisena aiempanakin aamuna viimeisen kahden kuukauden aikana) ja päässäni ei pyöri kuin isän jokseenkin tyhmä, mutta erittäin paikkansa pitävä kliseinen lausahdus, ”Kaikkeen muuhun voi tottua paitsi jääpalaan persereiässä”. Se on vain totta, myös sitten joskus edessä olevan läheisen menetyksen jälkeisen elämän ajassa.

No Filter, No Makeup

No Filter, No Makeup

Tämän on pakko olla jotakin taikaa, tai vähintään unta. Kasvoni on yhtä sileä kuin vauvan pylly ja pintakuivuus on kadonnut täysin. Milliat (luufinnit) ovat poissa ja Couperosa ihon punoitus on lieventynyt. Lisäksi ihon yleinen punoitus ja värin epätasaisuus on tasoittunut. Kasvoille ei tarvitse meikkiä paljoakaan laittaa.

Toisaalta harmittaa näin jälkikäteen etten ottanut ennen -kuvia kun aloitin hoidon, mutta toisaalta niitä löytyy googlettamalla jo muutenkin ihan riittävästi. En siis todellakaan ole ainoa joka hoitoa on kokeillut, käyttänyt, rakastunut ja se on mullistanut täysin kasvojen ihonhoitorutiinit ja tehnyt useat muut voiteet ja hoidot aivan turhiksi.

Yksinkertaisuudessaan Swiss Clinic Skin Renewal (Skin Roller + Rejuvenating Serum) on tarkoitettu monien eri iho-ongelmien hoitoon. Se lisää kollageenintuotantoa, parantaa verenkiertoa, ehkäisee ikääntymisen merkkejä, poistaa mustapäitä ja tekee ihosta kimmoisan, pehmeän ja heleän. Tuhannet akne-ihosta kärsivät ovat päässeet siitä eroon ilman lääkehoitoa. Skin Rollerissa on vajaa 600 kirurginteräksestä valmistettua pientä mikroneulaa, jotka tekevät ihoon muutaman minuutin rullauksen aikana tuhansia jollei jopa kymmeniätuhansia pieniä ohuita mikrokanavia. Ihon luonnollinen paranemisprosessi on huomattavasti nopeampaa ja tehokkaampaa ja iho ottaa vastaa kolminkertaisen määrän enemmän tämän jälkeen käytettäviä hoitotuotteita. Rullauksen jälkeen iholle levitetään Rejuvenating Seerumia, joka kosteuttaa, rauhoittaa ja palauttaa ihon luonnollisen kosteustasapainon. Eikö kuulosta liian helpolta?

Itse toteutin hoidon 0,2 mm Skin Rolleria ja Rejuvenating seerumia käyttämällä.

Seitsemän päivän ajan,

1. Pesin kasvot meikinpoistoaineella tai kasvomaidolla riippuen olinko käyttänyt päivän aikana meikkiä vai en. Huuhtelin hieman tavallista lämpimämmällä vedellä. Kuivasin huolellisesti.

2. Rullasin ensin pystysuunnassa kasvot vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Tämän jälkeen tein saman vaakasuunnassa vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle.

3. Levitin kasvoille kaksi painallusta Rejuvenating Seerumia.

4. Desinfioin rullan Swiss Clinicin omalla Swiss Sanitizing Sprayllä.

5. 60-90 minuuttia rullauksen jälkeen levitin kasvoille joko Dermosilin tai Lumenen tehokosteuttavaa yövoidetta.

Seitsemän päivän hoidon jälkeen pidin seitsemän päivää taukoa. Tauon aikana levitin kasvoille aamulla kosteuttavaa seerumia ja iltaisin samoja tehokosteuttavia yövoideita. Toistin hoidon uudestaan vielä neljän päivän ajan tauon jälkeen.

Ei kosmetologi käyntejä, ei useita eri hoitotuotteita, ei aikaa vievää eikä tämän vaikeampaa. 18 päivän hoidolla saavutin sen mitä olen aina halunnut. Ihon johon ei tarvitse levittää juurikaan mitään meikkiä näyttääkseen kauniilta. Kuvissa minulla ei ole kasvoilla mitään muuta kuin ohut kerros laventelin sävyistä NYXin peiteväriä silmien alla, kauttaaltaan väritöntä Grimasin meikkipuuteria ja kulmissa on kulmavahaa. Huulille laitoin sävyttävää huulirasvaa.

Oman Skin Renewalin voit tilata TÄÄLTÄ, suosittelen!

Check list: USA länsirannikko road trip

Check list: USA länsirannikko road trip

Voi pojat. Kaksi viikkoa töitä ja sitten alkaa todellakin ansaittu ja ikimuistoinen talviloma.

DONE: Hotellit on varattu kaiken kaikkiaan 12. yölle, auto on vuokrattu, jatkuvan matkavakuutuksen matkatavaroiden korvausmäärä on nostettu nextille levelille, toinen matkalaukku on lainattu, ESTAN:n tiedot on päivitetty ja Alcatraz pääsylippu on ostettu.

DOING: Google Mapsiin on luotu osa reissu reittikartoista hotelleineen, nähtävyyksineen ja muine pysähdypaikkoineen. Paljon on kuitenkin vielä tekemättä karttojen suhteen. Uusi Visa -kortti on tilattu ja se on noudettavissa pankista. SAS -jäsentili on luotu, mutta se on liittämättä lentolippuihin. Osa rahoista on vaihdettu, mutta vielä tarvitsee vaihtaa lisää. Pakkauslistan teko on hyvässä vauhdissa, nyt tarvitsee enää puntaroida ja miettiä että mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee ja kannattaa raahata perässään.

TO DO: Case netti, millainen otetaan ja kuinkahan pirun paljon siitä saakaan maksaa. Navigaattorin pitää päivittää, adaptereiden olemassa olo ja määrä täytyy tarkastaa. Kampaajalle täytyy käydä laitattamassa kuontalo uuteen uskoon. Käsinpesupulveri täyty ostaa, ei viitsisi ihan koko urheiluvaate arsenaalia raahata reissuun mukaan, en muista koska olisin edes nyrkkipyykännyt. Rennot lentohousut on ostettava, en jaksa ja halua kärsiä lentoturvotuksesta sitten yhtään. Niin ja sitten se tärkein! Työjuttujen täytyy hoitaa siihen kuntoon, että voi murhtimatta jäädä lomalle ja vieläpä niin ettei minulle soitella kertaakaan tuon kahden viikon loman aikana.

Minä sinua vaan

Minä sinua vaan

Viisi vuotta sitten kysyit, ”oletko mun?”.

On koettu, nähty, eletty ja tunnettu.

On rakastettu, suututtu, halattu ja naurettu.

On suukotettu, matkustettu, muutettu ja muututtu.

Edelleenkin vastaan kysymykseen, olen.

Haave nimeltä oma koti

Haave nimeltä oma koti

Kerrostalo? Rivitalo? Omakotitalo? Remontoitu? Semi-remontoitu? Dynamiittia vaativa? Taisin joskus viime vuonna mainita ohimennen sivulauseessa että oman kodin osto houkuttaisi. Ehtona on tietysti aika haastava ehto, kodin tulisi nimittäin sijaita Tampereella. Nyt kun olen täällä Helsingissä vakituisessa työsuohteessa, niin edelleenkin haave nimeltä oma koti on suuri kysymysmerkki ja tulevaisuudessa häämöttävä asia. Vakituista työpaikkaa en tule vaihtamaan. Ensin täytyy jossakin kohtaa löytää ja saada uusi työpaikka Tampereelta ja vasta sitten miettiä kodin osto. Mutta oli miten oli niin tästä asiasta on saatava haaveilla, sanoa ääneen mistä tykkää ja mistä ei. Joutuu ja saa puntaroida niin isoja, keskikokoisia kuin suuriakin asioita, hankintoja ja ideoita.

Kerrostalo, rivitalo vai omakotitalo? Olen asunut kerrostalossa viimeiset miltei kahdeksan vuotta ja tykännyt kovasti. Vaikka naapureita ei todellakaan näe päivittäin eikä edes kuukausittain niin silti tuntuu jollakin tapaa turvallisemmalta kun asuu muitakin ihan seinän takana. Niin ja kerrostalossa asuessa ei ole sitä omaa pihaa nypittävänä, en ole mikään puutarha-ihminen, mutta toisaalta voisiko minusta tulla jos sellainen olisi.

Rivitalossa asuin sen sijaan suurimman osan elämästäni, peräti reilun 18 vuotta. Molemmissa rivitaloyhtiöissä joissa asuin oli paljon muitakin koteja ja niitä lapsia, leikkikavereita. Sitten oli se oma pieni piha, jonka nurmikkoa isä aina ajoi. Sen naurettavan vajaan 20 neliön nurmikon ajoin minäkin useasti. Se oli sinänsä ihan hauskaa aina silloin tällöin, mutta kesällä kun sitä saa ajaa 4-5 päivän välien, niin… Toisaalta Laurin vanhempien omakotitalon nurmikkoalueen ajamiseen taitaa mennä yli tunti, niin ehkäpä en enää puhu nurmikonleikkauskokemuksistani yhtään sen enempään. Ehkä se oma pieni piha olisi ihan kiva, kiva juoda aamukahvit omalla pihalla. Toisaalta kyllä aamukahvin juominen parvekkeella on myös erittäin jees. Toisaalta jos ja kun joskus on lapsia niin kyllä se oma pieni piha on ehkä parveketta parempi ja käytännöllisempi.

Omakotitalossa en ole koskaan asunut, Lauri on taas asunut lähes koko elämänsä. Omakotitalon ylläpidossa on kai enemmän hommaa ja joutuu itse tekemään asioita eikä voi vain soittaa huoltoyhtiöön että ilmaatteko patterin tai korjaatteko vettä tiputtelevan vessan hanan. Ne on tehtävä itse ellei halua maksaa kalliisti. Sisälläni piilee kuitenkin pieni-suuri sisustus- ja remontti-ihminen. Olisi kiva rakentaa oma yksikerroksinen omakotitalo tai sitten ostaa yksikerroksinen valmis omakotitalo. Joten vaikea kysymys mikä se oma koti olisi, kerrostalo, rivitalo vai omakotitalo.

Remontoitu, semi-remontoitu vai dynamiittia vaativa? Kyllä oma koti on sitten se, joka remontoidaan oman näköiseksi. En halua missään nimessä muuttaa täysin remntoituun kotiin, ne eivät ole koskaan täysin oman näköisiä. Semiremontoitu se voi olla, jos se on remontoitu oman näköiseksi, koska ei juuri remontoitua raaski alkaa hajottamaan, se olisi ihan hölmön hommaa. Eli ehkä se on tuo kolmas ja viimeinen vaihtoehto, dynamiittia vaativa. Koti jonka tekemisessä käytetään aluksi lekaa ja revitään kaikki mahdollinen irti mikä saadaan. Puntaroidaan seinämateriaaleja ja värejä, kaakelivaihtoehtoja ja niiden kokoa, parkettia vai laminaattia ja aivan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Se on vain niin must saada päättää ja valita kaikki alusta asti itse.

Mutta asumismuodon ja remontoinnin lisäksi asiaan liittyy muutama sata muutakin asiaa, seikkaa ja mielipidettä. Kodin on oltava vähintään kolmio ja noin 80-100 neliötä. Toki 100 neliön kolmio on jo todella iso. Kaksiota en omaksi ensi kodiksi halua, se on liian pieni. Saunaa en henkilökohtaisesti kaipaa mutta olisihan se silti ihan kiva kun porukkaa tulee kylään ja viettään iltaa. Toisaalta jos koti on kerrostalossa niin sitten se ei ole välttämätön. Omakotitaloon sellainen kyllä tulisi ja rivitalossa luultavasti olisi. Säilytystilaa pitää olla ja tulee olemaan paljon, huomattavasti paljon enemmän verrattuna koteihin joissa olen ja olemme asuneet. Siitäkin syystä kaksio on aivan liian pieni säilytystilan määrän vuoksi. Vaatehuone on aivan must, tai vähän isommassa kodissa pukeutumishuone/ -tila. Kodinhoitohuone tai suuri pesuhuone on välttämätön, en halua enää yhdessäkään kodissa kuivattaa pyykkiä eteisessä, olohuoneessa tai makuuhuoneessa. Haaveita on loputtomasti ja varsinkin niitä, mitkä liittyvät sisustukseen. Niistä kerron sitten joskus enemmän lisää.

Mukavaa torstaita.

Onnellinen on se joka

Onnellinen on se joka

Kuuntelee omaa sisintään ja toimi sen mukaisesti. On tässä hetkessä. On läsnä ja kiitollinen siitä mitä elämässä on. Ajattelee ettei oma onni ei ole keneltäkään pois. Tietää onnellisen elämän elämisen olevan kiinni vain itsestä. Tunnistaa onnellisuuden olevan tunnetila, jonka jokainen valitsee. Se ei ole kiinni ulkoisista tekijöistä. Menee aina silloin tällöin pois omalta mukavuusalueeltaan ja vaatii hieman enemmän itseltään. Antaa itselleen mahdollisuuksia kokeilla. Ei pyri täydellisyyteen. Tietää ettei itseään voi verrata muihin. Ei ajattele olevansa riittämätön. Ymmärtää mikä on tärkeintä ja keskittyy siihen. Hyväksyy itsensä ja päättää itse omista asioistaan.  Tietää että, jos ei yritä, ei myöskään voi saavuttaa mitään. Tietää rohkeuden ja sinnikkyyden olevan niitä oikeita elämän avaimia.

Oletko sinä onnellinen? 

Mitä jos sittenkin olisin näkevä

Mitä jos sittenkin olisin näkevä

Luin Ilkasta 31-vuotiaan Markon syöpään sairastumisen ja sen jälkeisen elämän ajattelumaailman muuttumisesta kertovan tarinan (täällä). Luin myös Markon ensimmäisen blogitekstin hänen perhe, syöpä ja Ironman -blogista (täällä). Aloin itsekin pohtimaan omaa elämääni ja erityisesti sitä, mitä jos en olisikaan sairastunut tähän perinnölliseen verkkokalvon rappeumaan, Stargardtin tautiin. Mitä jos sittenkin olisin näkevä?

En olisi luultavastikaan saanut Äidinkielen kirjoituksista M, enkä saanut istua yksin omassa tilassa kahden tunnin lisäajan kera. En olisi saanut tarjota rehtorille leipiäni, koska hänellä alkoi olemaan nälkä kun minulla keski ylioppilaskokeen tekemisen kanssa. En olisi koskaan saanut isää liikuttumaan nii täydellisesti kuin hänet ylioppilasjuhlapäivänäni sain. En olisi joutunut luopumaan ajokortista, enkä tarvitsisi apua useissa päivittäisissä näkemiseen liittyvissä tilanteissa. En olisi ikinä lähtenyt Seinäjoelle opiskelemaan Fysioterapiaa, en olisi fysioterapeutti. Olisin opiskellut arkkitehdiksi, tai niin ainakin luulen. En ehkä olisi päässyt kouluun ensimmäisellä yrittämällä mutta toisella viimeistään. En olisi koskaan tavannut nykyistä miestäni Provinssissa 2011. En olisi koskaan asunut siinä Tampereen asunnossa jossa asuimme yhdeksän kuukautta, en muuttanut koskaan Helsinkiin, emmekä olisi koskaan asuneet siinä Punavuoren pienessä 11 neliön luukussa jossa viisi kuukautta jouduimme asuimme. En olisi koskaan tutustunut nykyisiin työkavereihin ja kehitysvammaisille ihmisiin näin läheisesti kuin nyt olen. En olisi luultavasti myöskään näin erakoitunut kuin nyt olen, jos olisin saanut jäädä Tampereelle. 

Mutta tiedättekö mitä. Se mitä minulla nyt on, on jotakin sellaista mitä en koskaan uskonut 26 vuotiaana omistavani ja olevani. Toki edelleen haaveilen arkkitehdin ammatista, Tampereella asumisesta ja siitä että näkisin normaalisti. Ne ovat kuitenkin edelleen jokainen potentiaalisesti saavutettavissa olevia haaveita. En tiedä enää nyt kumpi olisi sittenkin kuitenkaan ollut parempi vaihtoehto nykyinen elämäntilanne vai se minkä olisin voinut saavuttaa näkevänä. Se mitä en olisi koskaan saavuttanut olisi rohkeus, päättäväisyys ja viimeiseen pisteeseen asti ulottuva luovuttamaton asenne. Asenne, joka jokaisella kuuluisi olla. Elämässä ei voi olla eikä voi tulla mitään asiaa eteen mistä ei selviäisi ajan kanssa.

Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä olen saanut kaikesta huolimatta aikaan ja miten olen voinut elämääni elää.

En osannut, en jaksanut, en pystynyt

En osannut, en jaksanut, en pystynyt

Moi.

Ja huh.

On kulunut pitkä aika kun oikeasti viimeksi kirjoitin. Siis kirjoitin jostakin mistä oikeasti tuli hyvä fiilis. Päivät ja viikot ovat kuluneet kiitäen ja vahingossa. Sitten huomasin ja sanoin ääneenkin. Haluaisin kirjoittaa. Haluaisin kuvata. Haluaisin antaa jotain. Haluaisin olla taas minä. Olen klikannut uusi blogiteksti paniketta kymmeniä kertoja viimeisten viikkojen ja päivien aikana. Kirjoitin, pyyhin, kirjoitin, pyyhin… tuijotin vilkkuvaa kursoria saamatta yhtään mitään järkevää ja hyvältä tuntuvaa aikaiseksi. Ei ole vain ollut mitään mistä kirjoittaa, tai olisi varmasti ollut muttei ole jotenkin ajatus kulkenut. Kursori on vain vilkkunut, ei muuta. Toisinaan saatuani muutaman kappaleen valmista tekstiä on tullut fiilis, ääh ketä tällainen kiinnostaa. Iski useasti se kirjoittajan pahin vastustaja, sensuuri. Teksti oli loistavaa, mutta sittenkin täyttä kuraa. Kuvat eivät olleetkaan hyviä, vaikka aluksi luulin. En osannut, en jaksanut, en pystynyt. Lopetan koko blogin, ajattelin.

Päätin kuitenkin ajatella asiaa hieman enemmän, ajan kanssa. Ihminen ei voi tehdä mitään hyviä asioita väkisin. Lopputulos ei silloin ole priimaa, johon pitäisi aina pyrkiä. Johon ainakin itse aina pyrin, tai no aikaisemmin ainakin pyrin. Tai hitto vie, kyllä pyrin edelleenkin, piste. Yritin ajatella positiivisesti. Minä osaan kyllä, tällainen aikaansaamattomuuden aika menee kyllä varmasti ohi. Olen julkaissut viime aikoina vain helposti ja nopeasti luotavia ja kirjoitettavia ja ehkä vähemmän kiinnostavia tekstejä. Ehkä tämä kirjoittamisen jonkin asteinen vaikeus on nyt ohi tai niin luulen. Yleensä onnistun silloin kun vähiten yritän ja ajattelen asiaa yhtään sen enempää.

Olen päättänyt kirjoittaa enemmän asioista jotka oikeasti vain tupsahtavat mieleeni. Loin jopa puhelimen muistiinpanoihin listan, ”teksti-ideat”. Voin sitten jatkossa laittaa muistiin heti kun joku idea tulee mieleen ja kirjoittaa ja tehdä sen sitten myöhemmin. Uskon saavani siitä itse kaikkein eniten irti ja uskon sen olevan silloin kaikista eniten minua ja myös sitä mikä on lukijoille luettavinta. 

Mutta joo. Halusin vain kertoa tämän. Täällä ollaan ja toivon itselleni parempia kirjoitushetkiä. Toivottavasti olet vielä kuulolla.

Uudet hiukset

Uudet hiukset

Nyt on sen luokan idea ettei voi jättää kertomatta. Olen menossa pian kampaajalle, ihan maailman parhaimmalle luottokampaajalleni Oonalle. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt pian vuosi, joten johan on aikakin. Oona on loihtinut minulle aikaisemmin pitkästä puolikuollesta tukasta ihanan vaalean polkkatukan. Sen jälkeen päätin leikkauttaa lyhyeksi ja sitä ihan lyhyttä sähäkkää tukkamallia pidettiin puolitoista vuotta yllä. Tällä hetkellä tukkani on kaamea, ei ole todellakaan malliin leikattu. Niskasta epätasainen mutta jo yllättävän pitkä, sivuilta lyhyen epätasainen yli korvien ulottuva ja otsatukka ulottuu jo nenän alle. Parhaimmilta näyttää kun laittaa otsatukan ja kaiken päällitukan pienelle nutturalle takaraivon yläosaan ja suoristaa lopun tukan suoristusraudalla hieman sisäänpäin.

Miksi kukaan ei kertonut että kasvattaminen on ihan pyllystä? Tarvitsisin siis piakisesti jonkun välimallin kasvatusmallin, olipa erikoisesti sanottu. Ajattelin antaa viime kädessä täydet valtuudet Oonalle, mutta mallin pitäisi kuitenkin olla rikottu ja sellaisen sekaisen tuulitukan tyyppinen, muuta kriteeriä ei ole.

Tukasta saisi otsatukkaa lyhentämällä, kauttaaltaan rikkomalla ja niskasta tasoittamalla juuri kuvan 1 tyyppisen, mutta en tiedä haluanko/ kannattaako leikata otsatukkaa kun kerta kasvattaa pitkää tukkaa. Kuvaa 2 varten pituus ei riitä sivuilla eikä edessä, kuvaa 3 ajatellen pätee sama. Kuva 4 on se seuraava etappi ja haave, juuri tuollaisesta mallista tykkäisin, mutta harmi ettei pituus sivuilla vielä riitä. Joten ehkä sitten kuitenkin parempi että Oona loihtii vain jonkun mitä tästä tukasta nyt saa ja kannattaa leikata.

Voiko vielä jossitella lisää?

Vuoden eka

Vuoden eka

Vuosi vaihtui nukkuessa, tai oikeastaan totta puhuen torkuin jo ilta seitsemästä eteenpäin sohvalla Kaunis mieli -elokuvan pauhatessa. Enkä tainnut edes ilta puolta kymmentä nähdä, kun silmät jo painuivat lopullisesti sen vuoden osalta kiinni. Jossakin kohtaa puolen yön tienoilla havahduin kun joku ampui raketteja olohuoneen ikkunan alla. Olin ehkä sen minuutin pari hereillä, annoin vieressä nukkuvalle murulle suukon ja jatkoin itsekin uniani.

Uskon että tästä vuodesta tulee kaikin tavoin hyvin tapahtumarikas. Olen asettanut erilaisia tavoitteita ja lupaiksia, jotka ovat mukana jokapäiväisessä, -viikottaisesa ja -kuukausittaisessa elämässä. Ajattelin kirjoittaa tavoitteet isolle kartongille ja laittaa kartongin joko vaatekaappini oveen tai sitten ihan niinkin näkysälle paikalle kuin vessa oveen. Mutta lets see.

Tammikuu on yleensä ollut aina kesäkuukausien jälkeen yksi lempikuukausistani, mutten tiedä miksi. Nyt täytyisi neljä viikkoa uurastaa vielä töissä ennen kahden viikon talvilomaa. Huomenna näen pitkästä aikaa siskoa ja hänen poikaystävää, jota en muuten vielä ole koskaan tavannut. Perjantaina on vapaapäivä. Parin viikon päästä meillä on vuosipäivä ja siitä muutamaa päivää myöhemmin äidillä on synttärit. Sitten Lauri lähtee ensin pidennetyksi viikonlopuksi Itävaltaan. Sitten häämöttääkin viimeinen työviikko ja viikon kruunaa keskiviikon kampaajareissu ja sunnuntain Losiin lento.

hanaa vuotta 2017