31. tammikuuta 2016

Dag i Stockholm

Dag i Stockholm
Lähdettiin perjantaina töiden jälkeen kohti Tukholmaa. Oltiin varmaankin vähiten matkatavaroita kantavia matkustajia tai ainakin siltä tuntui, kun molemmilla oli selässä vain reput. Ilta meni laivan kylpylässä rentoutuessa ja mentiin hyvissä ajoin nukkumaan. Yöllä oli kova myrsky ja laiva keikkui ihan järkyttävästi, eikä edes normaalisti kuin tukki nukkuva Lauri saanut kunnolla nukutuksi. 
Lauantaiaamuna meriaamiainen hyvissä ajoin ja vähän ennen kymmentä päästiin maihin ja lähdettiin kohti Tukholman keskustaa. Sää oli erittäin miellyttävä, puolipilvistä ja reilut viisi astetta lämmintä. Toisinaan kävi aika kova tuuli, mutta ei häirinnyt meitä. Kolmisen tuntia pyörittiin keskustassa ja käteen jäi mm. pöytävalaisin olkkariin ja minulle muutaman vaatekappaleita. Syömässä käytiin Taverna Brillossa, johon olimme varanneet pöydän kovan suosion vuoksi. Ruuan jälkeen kierreltiin vielä hetki keskustassa ja sitten lähdettiinkin jo takaisin kohti satamaa. Laivasta vielä muutamia ostoksia, kahvittelua ja lasillisella käyntiä. Yllättävää, mutta nukkumatti tuli aikaisin molemmille.
Reilun 11h yöunien jälkeen ehdittiin olla vielä hetki laivassa ennen satamaan astumista. Tällaiset minilomat ovat edullisia ja piristäviä arjen kiireen keskellä.

28. tammikuuta 2016

Omissa häissä

Omissa häissä 

Tiedättekö sen tunteen kun vaan heräät yhtäkkiä, olo on outo, suljet ehkä silmät vielä hetkeksi ja katsot sitten kelloa. Se hetken sekunnin murto-osa kun tajuat kellon olevan tunnin enemmän kuin se pitäisi arkiaamuna olla. Päässä jänöjussi lyö kattilan kansia yhteen ja joku sisäinen ukkeli huutaa, "toimi, sinulla on kiire" 

Itselleni kävi näin juuri äsken. Kellon piti soittaa kuudelta, mutta heräsin omista häistäni vähän ennen seiskaa. Tänään on vapaapäivä liikunnasta ja ajattelin nauttia aamusta kerrankin. No se nauttiminen jäi nyt jollekin toiselle aamulle. Sen sijaan join pikakahvia, kävin pikasuihkussa ja no, tein kaikki pikana ja paniikissa. Koska töissä oli pakko olla kahdeksalta, pitkän palaveri rupeaman takia. Olin kyllä laittanut kellon soittamaan ja puhelimen laturiin kiinni, mutta olin unohtanut laittaa laturijohdon toisen pään seinässä olevaan pistorasiaan :D 

Nukuin kun tukki koko yön ja heräsin omista häistäni. Mitään häitä ei ainakaan tietääkseni ole vielä tulossa, lieneekö jokin enneuni. Ja juuri eilen sanoin Laurille että yöunet ovat olleet tällä viikolla todella katkonaisia. No nyt istun junassa, olen ihan aikataulussa (vaikka vettä sataa ja on pääkallokeli).

Mukavaa työpäivää!

25. tammikuuta 2016

Kusipäät

Kusipäät 

Ihmisten lokerointi herättää puolesta ja vastaan ajattelua aina. Niin varmasti tässäkin asiassa. Kusipäät ovat negatiivisen mieheyden tai naiseuden stereotyyppisiä edustajia. He kohtelevat toisia objekteina, kehuskelevat saavutuksiaan ja ovat täynnä itseään. 

Yleensä miehiä kutsutaan kusipäiksi tai näin olen sen tulkinnut elämän ja erilaisten kirjoitusten ja ihmisten perusteella. Olen kuitenkin vastamäkeen kävelijä. Miehet ovat enemmänkin renttuja ja pelimiehiä kuin kusipäitä. Mutta naiset, he ovat kusipäitä parhaimmasta päästä. Ainakin itse pystyn nimeämään enemmän kusipäitä naisia kuin miehiä.


 Miksi maailmassa täytyy olla kusipäitä?

24. tammikuuta 2016

Kirpputorilla

Kirpputorilla

Kirpputori urakka on tältä erää ohi. Tulot 220.50€ ja pöytävuokra + ylimääräiset hintalaput + provisio 54.80€/ 7pv. Käteen jäi 165.70€. Kallein myyty tuote oli 20€ ja halvin myyty tuote oli 50snt. Myytyjen tuotteiden keskihinta 3.10€. 

Tavoite oli että jäädään 150€ voitolle ja niin jäätiin. Kirpputori kustannukset provikoineen olivat huomattavan korkeat verrattuna edellisiin kirpputorimenoihin Tampereen Tarinassa (33€). Tarkoitus oli kuitenkin päästä tavaroista eroon (mahd.) muuton alta. Tämän kirpputorilla myynnin ohella olen myynyt useilla eri fb-kirpputoreilla miltei 400€ tuotteita. 

Joten käyttäkää fb-kirppiksiä merkkituotteiden myyntiin ja viekää loput kivijalkakirpputorille. Fb kirppiksellä merkkituotteista saa enemmän rahaa, vaikka siellä joutuu huomioimaan mahdolliset postikulut. 

18. tammikuuta 2016

10 pelkoa

10 pelkoa 

Tunnistan omat pelkoni ja tiedän niiden olemassa olon. Meillä kaikilla on pelkoja mutta peloille ei saa antaa yliotetta. Ne ovat osa meitä ja elämäämme. 

Minä pelkään… 
- Täydellistä sokeutumista: Se riski on oikeasti olemassa. 

- Kulkea kävellen yksin pimeällä polulla/ kadulla/ kujalla: Juostessa ei juurikaan pelota. Tiedosta kyllä vaaran, mutta en laske sitä peloksi. 

- Krapulaa: Minulla ei ole ollut krapulaa 20 vuotisjuhlieni jälkeen, jolloin vedin elämäni hirveimmät överit. Tequila maistu ja laatotin pari tuntia ulkona jonka jälkeen en suostunut nousemaan silloisen poikaystäväni auton kyytiin, en lähtemään taksilla, en bussilla parhaan ystäväni kanssa enkä itse asiassa pystynyt ajattelemaankaan mitään ehdotuksia mitä lapsuuden ystäväni Teemu minulle yritti tarjota. Kunnes Teemu päätti että, ”soitetaan Hannulle” ja isän kyytiin suostuin nousemaan. Seuraavan aamun krapula oli jotain ikimuistoista ja se viimeinen krapula. 

- Istua liikkuvassa autossa lumisateella: Koska en itse sitäkään vähää mitä tavallisesti autossa istuessani eteenpäin näen. 

- Perheen jäsenen kuolemaa: Ei ole vielä yhtään sukulaista tai perheenjäsentä luojan kiitos kuollut. 

- Lainan ottamista: Velaksi eläminen ei jotenkin tunnu oikealta vaikka nykymaailmassa kaikilla on sitä jossakin kohtaa elämäänsä. Pelkään, etten saakaan sitä maksettua ja joku joutuu maksamaan sen puolestani. 

- Isoja koiria: Mummua on purrut useampi iso koira. 

- Nyrkkiäni isompia hämähäkkejä, liskoja, käärmeitä ja muita minulle vieraita pikku eläimiä: Luulen, että jos näkisin elävänä ilman häkkiä tai muuta vastaavaa tilaa niin voisin menettää tajuntani. 

- Ahtaita ja matalia käytäviä jotka ovat yli 10m pitkiä: Sanottakoon, että kokeiltu on ja pyörtyminen siitä seurasi. 

- Istua pyörän tarakalla: Näkyvyys eteen on minimoitu.

Mitkä ovat sinun 10 pelkoa? 

15. tammikuuta 2016

♥︎ 4 vuotta

♥︎ 4 vuotta
Paljon ollaan yhdessä nähty, muutettu, koettu ja eletty, mutta paljon on vielä edessä.
♥︎

14. tammikuuta 2016

DIY: Happy things

DIY: Happy things
Teemalla: Tänä hetkeni olin onnellinen ^^

Tee sinäkin (tässä albumissa):
Tarvitset albumiin x- määrän valokuvia (minulla oli 109 kpl), sakset, liimapuikon ja kirjaintarroja (1x I/J/R, 2x T/K/S/Y, 4x A/H/E/O, 3x M/L/U -kirjainta). Albumin löydät Tigerista 3€:lla ja valokuvat voit tilata Ifolorilta 0.09€:n kappalehintaan + postikulut 2.95€.

Itsetehty on aina itsetehty, uniikki ja omannäköinen.

6. tammikuuta 2016

Tiistai

Tiistai

05.00 Herään kännykän kellon soittoon. Väsyttää, mutta ei auta.

05.10 Lähden tekemään aamutreeniä. Sitä kerrospukeutumisen riemua, päällä on järjetön määrä erilaisia tuulenpitäviä, hyvin hengittäviä ja lämmittäviä vaatteita. Lämpömittari ei suinkaan näytä +20, vaan se näyttää -18 ja puhelimesta tarkistettaessa realfeel on -26 astetta. Hyi! Minua ei kuitenkaan kylmä ilma tai juuri mikään sää estä lähtemästä juoksemaan.

06.25 Olen takaisin kotona. Reidet aivan jäässä, muuten fiilis oikeasti aika hyvä. Tein treenin jossa on 8 kierrosta niin että aina 1.4km juoksua + 1min askelkyykkyjä.

06.27 Menen suihkuun. Vesi niin kuumalle kuin iho kestää, sulattelen jäisiä reisiä. Reidet ovat kirkkaanpunaiset. Puen suihkun jälkeen OnePiecen lämpöisen jumpsuitin ylleni, koska on edelleen kylmä eikä kotona sisälläkään ole kovin lämmin.

06.35 Istun ruokapöytään. Lauri on ajastanut kahvinkeittimen, kahvi on keittynyt suihkussa olon aikana. Onkohan tämä rakkaudella keitetty? Otan jääkaapista omenan ja tuoretta ananasta sekä pakastimesta mustikoista, teen niistä smoothien. Kaadan kahvin uuteen joululahjaksi saatuun lempparimukiin ja laitan sekaan lorauksen mantelimaitoa. Istun pöydän ääreen eväiden kanssa ja avaan koneen.


07.00 Avaan liikuntapäiväkirjan. Katson vuoden 2015 kokonaistuloksia. Liikuin yhteensä 636h (treenit+hyötyliikunta). Lajikohtaisesti vuoteen mahtui 3357km juoksua, 50h kuntosalia, 1647km pyöräilyä (6,5kk aikana), 629km kävelyä, 13h porrastreeniä, 19h RVP-treeniä ja 19h muuta liikuntaa. Treenipäivää kohden km. 2h 2min, kun vuonna 2014 sama luku taisi olla 1h 50min. Vuoteen 2014 nähden juoksukilometrit putosivat n. 1000km, mutta kuntosali ja muut treenitmuodot tulivat tuon 1000km:n tilalle. Huippu liikuntavuosi siis takana.

07.25 Valmistaudun töihin lähtöön. Meikkaan, kerrospukeudun, pakkaan laukun ja nautin tyypillisestä kiireestä.

07.45 Lähden töihin. Vedän hupun niin järkyttävän syvälle päähän kun ikinä saan ja vain silmät näkyivät takin alta. Otan H&M:n paketti käteen, laukun olalle ja lähden. Sisäpihan ovesta ulos astuessani jäätävä tuuli iskee silmille, luntakin on alkanut satamaan. Vien R-kioskille paketin ja jatkan matkaa juna-asemalle. Pasilan sillalla tuuli puhaltaa ja hetken ajattelen että jäädynkö tällä matkalla kuoliaaksi. Hyppään junaan hetken kuluttua. Junamatka kestää reilut 8min, hyppään Malminkartanossa pois. Asemalta kipitän vikkelästi töihin koska tuuli on niin viheliäinen.


08.20 Aloitan työpäivän. Henkilökuntavaje on poikkeuksellinen, mutta huippuporukalla kaikki onnistuu. Siivoamme päivän aikana joulukoristeita pois ja pidämme huolta yleisestä siisteydestä. 

16.00 Pääsen töistä. Juna-asemalle kipittäminen vaakatasossa satavassa lumisateessa on raivostuttavaa, pakkanen on onneksi laskenut reilut viisi astetta. Hyppään junaan ja olen pian Pasilassa.


16.20 Käyn kaupassa. Haen puuttuvia tuotteita lähikaupasta. 

16.35 Saavun kotiin. Nostan koneen lattialle jumppamaton päälle, laitan fleeceviltin ympärilleni ja aloitan sometuksen. Liaäksi luen blogeja, vastaan muutamaan sähköpostiin, suunnittelen New Yorkin matkaa ja harrastan yleistä selailua.

18.30 Menen suihkuun. Päivän suihku nro 2, pakko mennä suihkuun kova vilutuksen takia.

19.00 Ruutu päälle. Katson eilisen jakson Greyn anatomiaa

20.05 Menen sänkyyn. Kuuntelen musiikkia hetken aikaa ja yritän epätoivoisesti saada tabletin ja koneen synkkaan keskenään, siinä kuitenkaan onnistumatta.

20.40 Menen nukkumaan 

22.15 Herään. Lauri katsoo TV:stä Suomen nuorten Jääkiekon MM-kisojen loppuottelua, tilanne on 2-2. Käyn olohuoneessa kääntymässä ja painun takaisin nukkumaan.

23.10 Herään uudelleen. Lauri kömpii viereen, kysyttäessä hän kertoo Suomen voittaneen kultaa. Totea vaan unen pöpperössä että ”selvä” ja alamme nukkumaan.

4. tammikuuta 2016

Rohkeus

Rohkeus

Teen asioita välittämättä epäonnistumisen riskistä.
Menen oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Omistan tervettä itsekkyyttä.
Olen päässyt elämässään niin pitkälle kuin olen halunnut.

Ilman rohkeutta en olisi tässä, olen rohkea. 

2. tammikuuta 2016

Seitsemän lupausta

Seitsemän lupausta
Aina uuden vuoden vaihteessa tulee pohdittua kulunutta vuotta, sen iloja ja suruja, onnistumisia ja haasteita sekä onnea ja epäonnea. Ajatuksissa pyörivät myös uuden alkaneen vuoden ideat ja suunnitelmat, mitä haluaisin ja mitä aion tehdä ja saavuttaa. 

Haluaisin/ aion...
♥︎ saada vanhat ystävyssuhteet aktiivissemmaksi ja saada uusia ystäviä,

♥︎ tehdä näkyviä muutoksia kuntosaliharjoittelulla,

♥︎ nauttia enemmän vapaa-ajalla ja olla vähemmän kotona,

♥︎ muuttaa takaisin Tampereelle kesän tai syksyn aikana,

♥︎ aloittaa kouluttautumaan lisää AMK:Ssa tai yliopistossa,

♥︎ oppia valokuvaamaan järjestelmäkameralla, joka on odottanut kolme vuotta kaapissa ja

♥︎ ostaa vähemmän materiaa.

Blogiin liittyen en halunnut tehdä sen kummempia "lupauksia", haluan että blogin kirjoittaminen on minulle harrastus ja mielihyvän lähde. Haluan kirjoittamisen tuottavan inspiraatiota omaan sekä muiden elämään. Ainoa uusi juttu blogiin tälle vuodelle on 52 osainen Viikon ajatus postaussarja, joka ilmestyy joka viikon maanantaina. Ensimmäinen ilmestyy ylihuomenna. 

1. tammikuuta 2016

Joulukuun kohokohdat

Joulukuun kohokohdat
Joulun esivalmistelut: Aloitin joululahjojen hankinnan hyvissä ajoin loka-marraskuussa. Ne oli oikeastaan hankittuna jo Itsenäisyyspäivään mennessä. Paketointi oli terapeuttista ja siitä tuli hyvä mieli, koska tiesi että lahjojen saajille niistä tulee jouluaattona hyvä mieli. muuten esivalmisteluihin kuului marras-joulukuun vaihteessa Luciakulkue -valaisimen laittaminen keittiön pöydälle ja muutamien muiden valaisten laitto muualle asuntoon. Lisäksi ostin kaupasta järkyttävän määrän kynttilöitä, joita polttelin päivittäin. Nyt kynttilöistä on vain enää muutama hassu tuikku polttamatta.

Matka: Viikko ennen joulua saatiin vihdoinkin varattua kauan odotettu New Yorkin matka. Samalla aloitin myös matkan suunnittelun, koska olen kohteessa jo kerran aikaisemmin käynyt. Mitä nähtävyyksiä ja mitä tarvitsee shoppailla!! (lisää täällä)

Joulu: Aatto oli täydellinen ja muutenkin joulu oli juuri sellainen kuin sen odotin olevan. Jouluun kiteytyi perhe ja sukulaiset, lämmin tunnelma ja lumeton maa, lahjat ja herkut sekä Tampere ja Parkano. (Lisää täältä).

Uusivuosi: Vuosi vaihtui Tampereella rauhallisesti. Lähdin töiden jälkeen junalla Tampereelle ja olin täällä kuudelta. Isän luona saunottiin ja löhöttiin sohvalla. Vähän ennen yhtätoista hypättiin autoon ja käytiin viemässä kynttilä kaverini haudalle Vatialan hautausmaalle ja ajettiin siitä Hatanpään sairaalan rantaan katsomaan ilotulitusta. Poltin muutamat sädetikut ja lähetettiin kaksi ilotulitetta. 00.00 taivas täyttyi Tampereen perinteisellä Ratinan ilotulituksella. Sen jälkeen nopeasti lämpimään autoon ja kotiin nukkumaan peiton alle. 

Tässä vielä muut syksyn kuukausien kohokohdat: syyskuu, lokakuu & marraskuu