26. helmikuuta 2014

Kevättäkö ilmassa?

Kevättäkö ilmassa?
Tässä sunnuntai osa 2. Olen niitä ihmisiä jotka rakastavat talvea ja kesää lähes yhtä paljon. Tottakai myös kevät ja syksykin ovat ihanaa ja kaunista aikaa. Talvessa on mukavaa kun saa käyttää paljon erilaisia huiveja, hattuja, takkeja ja kenkiä. Tämä talvi toki oli erittäin poikkeuksellinen ja juuri edellä mainittuja asioita ei ehtinyt ja päässyt hirveästi vaihtelemaan. Kestihän sen talvi sen reilu kolme viikkoa. Voisin sanoa että "minun talvi" meni kulkiessa yhdellä takilla ja muutamilla kengillä, höystettyjä monilla eri huiveilla ja pipoilla.

Nyt kuitenkin itse asiaan, sunnuntaihin ja sen fiiliksiin. Sunnuntaina olin jotenkin aivan uskomattoman fiiliksissä siitä että kevät on tulossa, (vaikka aivan varmasti se takatalvi vielä yllättää). Aurinko yritti näyttäytyä pilven takaa, linnut lauloivat puissa (ne kuulosti kyllä siltä että ne olisi ollut kännissä, ei siritys kuulostanut vielä ihan tavalliselta), lämpömittarin lukema kohosi +6 asteeseen ja kun lähdin kaupunkiin niin heitin päälleni ensimmäistä kertaa kevättakin. Ajatella että 23. helmikuuta on jo noinkin lämmintä satunnaisesti. Uskaltauduin laittamaan myös converset jalkaan (toki niitä olen talvenkin aikana käyttänyt, mutta vähemmän) ja jätin hanskat kotiin.


Sunnuntaina kun odottelin että Lauri tulee kotiin Parkanosta, ehdin listata ruutupaperille oikeastaan ihan huvin vuoksi kevään viisi hyvää ja huonoa juttua. Oli yllättävän vaikea keksiä negatiivisiä asioita, mutta sain ne joten kuten kasaan.

Keväässä on negatiivista, kun
- ulkona on aina märkää ja vettä satelee (ainakin useasti näin on ollut keväällä)
- ei koskaan osaa pukeutua lämpötilan mukaan, monesti pukee aivan liikaa ja sitten kun menee johonkin kauppaan sisälle niin pukkaa hien päälle.
- valitettavan paljon ihmiset kaatuilevat liukkailla teillä ja satuttavat itseään
- joutuu (/sää) pakkaamaan talvivaatteet odottamaan seuraavaa talvea
- se on loppujen lopuksi niin lyhyt ajanjakso vuodesta.

Keväässä on parasta, kun
- päivät ovat pidempiä, valoisampia ja lämpimämpiä mitä lähemmäksi kesää mennään
- ei tarvitse käyttää pipoja ja hanskoja kokoaikaa
- lenkkeily tuntuu mukavemmalta ja uskaltaa juosta pidempiä matkoja eikä tarvitse pelätä että reidet, sormet ja varpaat jäätyvät
- ulkona puut ja muut kasvit heräävät eloon
- tietää, että pian on kesä ja lämmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti