6. tammikuuta 2016

Tiistai

Tiistai

05.00 Herään kännykän kellon soittoon. Väsyttää, mutta ei auta.

05.10 Lähden tekemään aamutreeniä. Sitä kerrospukeutumisen riemua, päällä on järjetön määrä erilaisia tuulenpitäviä, hyvin hengittäviä ja lämmittäviä vaatteita. Lämpömittari ei suinkaan näytä +20, vaan se näyttää -18 ja puhelimesta tarkistettaessa realfeel on -26 astetta. Hyi! Minua ei kuitenkaan kylmä ilma tai juuri mikään sää estä lähtemästä juoksemaan.

06.25 Olen takaisin kotona. Reidet aivan jäässä, muuten fiilis oikeasti aika hyvä. Tein treenin jossa on 8 kierrosta niin että aina 1.4km juoksua + 1min askelkyykkyjä.

06.27 Menen suihkuun. Vesi niin kuumalle kuin iho kestää, sulattelen jäisiä reisiä. Reidet ovat kirkkaanpunaiset. Puen suihkun jälkeen OnePiecen lämpöisen jumpsuitin ylleni, koska on edelleen kylmä eikä kotona sisälläkään ole kovin lämmin.

06.35 Istun ruokapöytään. Lauri on ajastanut kahvinkeittimen, kahvi on keittynyt suihkussa olon aikana. Onkohan tämä rakkaudella keitetty? Otan jääkaapista omenan ja tuoretta ananasta sekä pakastimesta mustikoista, teen niistä smoothien. Kaadan kahvin uuteen joululahjaksi saatuun lempparimukiin ja laitan sekaan lorauksen mantelimaitoa. Istun pöydän ääreen eväiden kanssa ja avaan koneen.


07.00 Avaan liikuntapäiväkirjan. Katson vuoden 2015 kokonaistuloksia. Liikuin yhteensä 636h (treenit+hyötyliikunta). Lajikohtaisesti vuoteen mahtui 3357km juoksua, 50h kuntosalia, 1647km pyöräilyä (6,5kk aikana), 629km kävelyä, 13h porrastreeniä, 19h RVP-treeniä ja 19h muuta liikuntaa. Treenipäivää kohden km. 2h 2min, kun vuonna 2014 sama luku taisi olla 1h 50min. Vuoteen 2014 nähden juoksukilometrit putosivat n. 1000km, mutta kuntosali ja muut treenitmuodot tulivat tuon 1000km:n tilalle. Huippu liikuntavuosi siis takana.

07.25 Valmistaudun töihin lähtöön. Meikkaan, kerrospukeudun, pakkaan laukun ja nautin tyypillisestä kiireestä.

07.45 Lähden töihin. Vedän hupun niin järkyttävän syvälle päähän kun ikinä saan ja vain silmät näkyivät takin alta. Otan H&M:n paketti käteen, laukun olalle ja lähden. Sisäpihan ovesta ulos astuessani jäätävä tuuli iskee silmille, luntakin on alkanut satamaan. Vien R-kioskille paketin ja jatkan matkaa juna-asemalle. Pasilan sillalla tuuli puhaltaa ja hetken ajattelen että jäädynkö tällä matkalla kuoliaaksi. Hyppään junaan hetken kuluttua. Junamatka kestää reilut 8min, hyppään Malminkartanossa pois. Asemalta kipitän vikkelästi töihin koska tuuli on niin viheliäinen.


08.20 Aloitan työpäivän. Henkilökuntavaje on poikkeuksellinen, mutta huippuporukalla kaikki onnistuu. Siivoamme päivän aikana joulukoristeita pois ja pidämme huolta yleisestä siisteydestä. 

16.00 Pääsen töistä. Juna-asemalle kipittäminen vaakatasossa satavassa lumisateessa on raivostuttavaa, pakkanen on onneksi laskenut reilut viisi astetta. Hyppään junaan ja olen pian Pasilassa.


16.20 Käyn kaupassa. Haen puuttuvia tuotteita lähikaupasta. 

16.35 Saavun kotiin. Nostan koneen lattialle jumppamaton päälle, laitan fleeceviltin ympärilleni ja aloitan sometuksen. Liaäksi luen blogeja, vastaan muutamaan sähköpostiin, suunnittelen New Yorkin matkaa ja harrastan yleistä selailua.

18.30 Menen suihkuun. Päivän suihku nro 2, pakko mennä suihkuun kova vilutuksen takia.

19.00 Ruutu päälle. Katson eilisen jakson Greyn anatomiaa

20.05 Menen sänkyyn. Kuuntelen musiikkia hetken aikaa ja yritän epätoivoisesti saada tabletin ja koneen synkkaan keskenään, siinä kuitenkaan onnistumatta.

20.40 Menen nukkumaan 

22.15 Herään. Lauri katsoo TV:stä Suomen nuorten Jääkiekon MM-kisojen loppuottelua, tilanne on 2-2. Käyn olohuoneessa kääntymässä ja painun takaisin nukkumaan.

23.10 Herään uudelleen. Lauri kömpii viereen, kysyttäessä hän kertoo Suomen voittaneen kultaa. Totea vaan unen pöpperössä että ”selvä” ja alamme nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti