10. syyskuuta 2015

100 %:sti luonnolliset

100 %:sti luonnolliset 
Viime joulukuun alussa varasin kampaajan, malttamattomana odotin uuden vuoden aaton aaton asti. Perhosia vatsassa menin kampaajan tuoliin ja käskin leikata lyhyesi, lyhyeksi ensimmäistä kertaa kuudennen luokan jälkeen. Samalla hiukset värjättiin viimeisen kerran (vaalealla) hiusvärillä. Tammikuun lopulla tulin siihen tulokseen etteivät vaaleat hiukset ole minun juttuni ja päätin etten enää värjää hiuksiani ollenkaan. 

Joulukuun jälkeen olen käynyt kampaajalla seitsemän kertaa (ja tänään oli se seitsemäs kerta) jolloin värjättyä hiusta on pudonnut lattialle ja hiukset ovat olleet hieman eri sävyiset joka kerran jälkeen. 

Tänään, 8½ kuukautta myöhemmin lattialle putosi viimeiset värjätyt hiukset. Nyt minulla on täysin luonnollisen väriset hiukset. Ne tuntuvat luonnollisilta ja näytän ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen niin luonnollisesta kuin vain voin. Nämä hiukset ja tämä väri, rakkautta kaikessa täydellisyydessään. Kampaajan sanoja lainaten, "ne ovat kantajansa näköiset". Hiukset ovat miltei samalla tavalla kuin aina aiemmin leikattu, sivuilta otettu ehkä 2 mm lyhyemmäksi.

Rehellisesti, mitä pidätte? 

Made by Oona, Hair Design Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti