26. lokakuuta 2015

Vain Minä -viikonloppu

Vain Minä -viikonloppu 

Miehen ollessa ties monennettako kertaa tämän syksyn aikana viikonloppu töissä ja minulle jäädessä vapaat kädet viikonlopun suhteen, päätin jäädä yksin Helsinkiin viikonlopuksi. Miten sain aikani kulumaan perjantai-illasta sunnuntai-iltaan?


- Pesemällä ja läjäämällä pyykkiä 
- neulomalla huivia, joka muuttui matkan varrella muuntautumiskykyiseksi talviasusteeksi, myöhemmin lisää tästä projektista
- kuuntelemalla musiikkia 
- tanssimalla peilin edessä 
- yöpyöräilemällä perjantai-iltana


- kirjoittamalla tulevia blogikirjoituksia 
- juoksemalla miltei puolimaratonin 
- käymällä Vallilan Stoorissa kirpputoriostoksilla 
- syömällä yksin lounasta parvekkeella viltin alla 
- katsomalla Possen perjantaisen jakson 
- neulomalla talviasustetta pidemmälle ja pidemmälle 
- paketoimalla joululahjoja :D Kyllä näin pääsi käymään 
- tekemällä My happy things -valokuva-albumia 
- pötköttelemällä divaanilla 
- käymällä lauantai-iltana tehojumpassa Easyfitillä 
- käymällä saunassa jumpan jälkeen 
- istumalla kynttilän valossa 
 - snäppäämällä normaalia viikonloppua enemmän


- heräämällä sunnuntaiaamuna viideltä
- kuuntelemalla radiota aamu kuudelta
- juoksemalla aamulenkin tihkusateessa
- neulomalla talviasustetta vielä lisää tunnista toiseen
- syömällä lounasta yhdeltätoista
- katsomalla Vain elämää Sannin päivän kaksi kertaa peräkkäin
- puhumalla äidin kanssa tunnin puhelimessa
- käymällä Marimekon Ystävämyynneillä Herttoniemessä
- istumalla kynttilän valossa ikkunan edessä ja katsellen kaatosadetta
- toteamalla, ihan huippu viikonloppu! ^^

Oikeasti aika onnelliseksi tekevä viikonloppu, onneksi on mahdollisuus viettää välillä viikonloppuja yksin. Ottamalla omaa-aikaa, se on tärkeää ja oikeutettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti