2. toukokuuta 2016

Oma aika

Oma aika

Oman ajan löytäminen on vain asennekysymys - vai onko? Oma aika on monimuotoinen käsite ja sitä ei aina osata tunnistaa. Oma aika on minulle sitä, että...

- saan käydä urheilemassa silloin kun haluan, myös viikonloppuisin kun ollaan yhdessä kotona tai muualla.

- saatetaan molemmat olla tunteja ihan hiljaa samassa huoneessa tehden omia juttuja, ilman että se häiritsee kumpaakaan.

- saan olla yksin hereillä aamuisin toisen nukkuessa vielä useamman tunnin ajan.

- molemmat saavat tehdä juuri niitä asioita mistä pitävät ja mitkä ovat elämässä tärkeitä.

- Jos toista ei kiinnosta/ kiinnostaa lähteä baariin, se on ihan fine molemmille.

- lähden keskustaan kiertelemään kauppoja kuulokkeet korvilla, ilman että edes ostan mitään. - siivoan kotona toisen maatessa vieressä sohvalla.

- vietän arjen pääsääntöisesti yksin satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta.

- pystyn olemaan rauhassa omien ajatuksieni kanssa paikasta riippumatta.

- juon aamukahvin rauhassa, katson snäppejä, kirjoitan blogia, luen lehteä, pörrään verkkokaupoissa ja otan pitkän suihkun silloin kun haluan kotona ollessa.

- olen yksin.

- minun ei tarvitse poistua kotoa, vaikka toinen olisikin läsnä.

- olemme Parkanossa, toinen auttaa isäänsä jossain jutussa ja minä urheilen.

- pyöräilen päivittäin 50 minuutin työmatkat ja kuuntelen lempimusiikkia.

Oma aika on juuri sitä minkä laskemme ja käsitämme omaksi ajaksemme. Mikä on sinun omaa aikaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti