Ei myöhästelevää P-junaa: "Lehtiä/ lunta raiteilla". vain yksi pihatien ylitys ja pikkuisia polkuja. Ei niitä hirveitä aamu kahdeksaan ihmismassoja, vaan ainoastaan muutama hassu pyöräilijä, kävelijä ja reilu kymmenkunta heppaa aitauksessa. Ei jäätymistä Pasilan sillalla hyytävässä tuulessa, ei kiireessä ladattuja matkakortteja. Ei röökiltä haisevaa kanssa matkustajaa, vaan ehkä koiran- ja hevosen kakka kengän pohjassa silloin tällöin. Ei siis enää työmatkan tekoa julkisilla, vaan minä ja metsä. Oikeasti vaivainen 15min kävelymatka töihin ilman että mikään pysäyttää matkantekoani. Ja vielä kun saadaan lumi maahan niin voin vaikka hiihtää töihin, olisi kyllä niin läppä joku päivä oikeasti mennä hiihtäen töihin ja tehdä töiden jälkeen pitkä hiihtolenkki Keskuspuistossa.
Vielä paremman mielen saa aikaa ylimmässä kerroksessa Helsingin kattojen yllä työskentely, ne silmittömän kauniit auringon nousut -ja laskut, oikeasti ihmisten äärellä työskentely, loistavat ulkoilumaastot ja mielettömät puitteet. Meille on rakentumassa ihan uskomaton työympäristö. Tätä on odotettu niin kauan kuin muistan ja nyt kun se on käsillä, en meinaa ymmärtää sitä millään. En tiedä voiko tästä enää olosuhteet parantua. Vaikkakin tällä hetkellä paineensietokyky on (toisinaan vähän liiankin) suurella koetuksella valtavan työmäärän, muuton ja kaiken uuden luomisen kanssa. Se oli kyllä tiedossa ja nyt sitä sitten eletään ja nautitaan kaksin kerroin.
Uskon, että tämä uusi alku on nyt se mitä tarvitsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti