DIY: Farkkushortsit - Minä vs. ompelukone

DIY: Farkkushortsit - Minä vs. ompelukone
En olisi uskonut pystyväni ja moni ihmetteli etukäteen kertoessani aikeistani.

Muutama vuosi sitten ostamani täydelliset farkkushortsit meni pilalle kun pesukone repi reisissä olleet revityt kohdat rumiksi. Shortsit olivat pari kesää kaapissa, käytin yhden tai kaksi kertaa ja aina harmitti se pesukone case. Nyt kesäkuussa laitoin ne töihin yhtenä päivänä ja ajattelin ääneen, ”tänä kesänä näille täytyy tehdä jotakin”. Samoihin aikoihin äiti antoi luvan ottaa häneltä ompelukone, koska hän ei pysty enää ompelemaan. 

Kävin tämän viikon keskiviikkona Tammiston Marimekon outletissa ostamassa erilaisia pieniä kankaan paloja. Pari viikkoa sitten ompelukone tuotiin häkkivarastoon ja eilen L haki sen sieltä. Kaivoin ompelutarvikelaatikosta lankaa ja nuppineuloja. Tässä vaiheessa paljastettakoon, että olen ommellut ompelukoneella viimeksi kahdeksannella luokalla, vuonna 2005. Silloin silmäni olivat vielä terveet ja näkökyky normaali. Tänään otin haasteen vastaan, hieman skeptisenä ja lähes puolisokeana. Minä jolta kirjan lukeminenkaan ei enää onnistu ilman suurentavaa aparaattia. 

Valmistelin ompelukoneen käyttövalmiiksi, ylä- ja alalangan laitto tuli selkäytimestä, lanka neulan silmään ykkösellä ja tuntui kuin mitään kymmenen vuoden ompelutaukoa ei koskaan olisi ollutkaan. Shortsit pöydälle, Fiskarsseilla reikien reunat siistiksi ja sopivan kokoisten kangaspaikkojen leikkaus Marikankaasta. Kangaspaikat reikien kohdille nuppineuloilla kiinni, pari harjoitusommelta ylimääräiseen kankaaseen ja sitten itse shortsien ompeluun.

Muutama huokaisun ja perkeleen jälkeen aikaa oli kulunut puoli tuntia, shortsit olivat paikatut ja ylläni.

Mitä tästä opin? En saisi ikinä aliarvioida itseäni ja kykyjäni, otan vastaan muiden skeptisyydet ja ennakko-olettamukset välittämättä niistä. Uskon itseeni ja kokeilen mihin pystyn. Yrittänyttä ei palkita! Uskon edelleen vahvasti että pystyn tekemään monia muitakin asioita, joihin olen luullut etten näkövammani takia pysty. Kaikki voi todella olla mahdollista.

Tarvikkeet:
vanhat farkkushortsit,
Fiskarssin sakset, 
harmaata lankaa, 
15 nuppineulaa, 
Marimekon Bottna sisustuskangaspaloja,
ompelukone, 
noin. 45 min aikaa
ja reipasta mieltä.

Sen välkkeessä aamuyöllä

Sen välkkeessä aamuyöllä

Heräsin eilen aamuyöstä vähän neljän jälkeen tuttuun mutta samalla vieraaseen ääneen. Pidin silmiäni vielä hetken kiinni ja vain kuuntelin. Pian avasin silmäni, koti oli pilkkopimeä. Nousin istumaan sängyn reunalle säpsähtäen samanaikaisesti, Se tuli sisään avoimesta parvekkeen ovesta herättäen minut hetkessä täysin. Se oli kuitenkin vielä kaukana merellä. Nostin kaikki verhot ylös, kävelin kolme porrasta ylös ja menin parvekkeelle viltin alle istumaan. Se oli jotenkin uskomattoman täydellinen hetki. Hetken oli aivan hiljaista, linnut eivät laulaneet eikä auton ääniä kuulunut, vain yöperhonen pyrki parvekelasien huonommalle puolelle. Katsoin sisälle tyhjään kotiin, säikähdin Sen maalatessa taidetta seinille. Olin ehkä kymmenen minuuttia paikallani ja vain ihastelin, sitten menin sisälle. Kahvinkeitin oli omatoimisesti keittänyt herkkukahvia. Kaadoin kahvin rakkausmukiin ja menin takasin parvekkeelle. Siinä vain istuin, nautin ja ajattelin, istuin näin ainakin kolme varttia.

Se oli tullut lähemmäksi, Se väläytteli lisää. En uskaltanut laittaa sisälle valoja päälle, en raaskinut pilata Sen ilakointia. Huomasin ensimmäiset pisarat, hetkeä myöhemmin pisarointi yltyi monsuunimaiseksi rankkasateeksi. Pelkäsin (pienen hetken) olla yksin kotona, Se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi minua. Pisaroita ilmestyi parvekelaseihin enemmän ja enemmän, taivas välkehti solkenaan ja Sen jyrinä tuntui jatkuvan selkärankaani asti. Se oli ylläni, Se oli kesän ensimmäinen näkemäni, kuulemani ja tuntemani Ukkonen.

Olin sananmukaisesti kotona. Tuntui kuin olisin palannut omaan entiseen sielunmaisemaani. Sinne missä satoi aina kaatamalla, oli säkkipimeää enkä tiennyt mitä pystyisin millekään tekemään. Kylmät väreet vain tulivat ja menivät. Tajusin olevani oikeasti entistäkin onnellisempi. Ymmärsin elämässä kaiken olevan mahdollista, olevani oikeasti vahva. Olevani minä, jonka täytyy hyväksyä itsensä tällaisena kuin nykyään olen. ^^

Tämä aamu

Tämä aamu

Tämä aamu on ensimmäinen tämä aamu, en ole tätä koskaan tavannut. Tänä aamuna tuntuu vatsassa vieraalta, muistuttaa eilisistä uutisista. Tämä aamu kuulostaa kuorsaukselta ja kellon tikitykseltä, niin kuin isän luona. Ja tämä aamu on totuus täydellisestä rauhallisuudesta.

Tämä aamu on saman näköinen kuin moni aamu tänä kesänä, pilvinen ja harmaa. Tänä aamuna tuoksuu eiliseltä bisseltä ja vastakeitetyltä kahvilta, tuo mieleen tämän talon tällaiset aamut. Miltei ainut tuttu asia tässä aamussa, hiljaisen puheen sorinan lisäksi.

Tämä aamu muistuttaa miten jokainen aamu olisi parasta aloittaa, rauhallisesti ja kiireettömästi. Tämä aamu on ainut tämä aamu, en näe sitä enää tämän aamun jälkeen.