14 syytä hymyillä

14 syytä hymyillä

Kirjoitin tätä tänä aamuna ennen kukon laulua. Hyvää itsenäsyyspäivää muuten. Aloitin kylläkin listan tekoa eilen, mutta tuntui että sitä täytyi vielä jatkaa. Aloitin sen sohvalla maatessani vauhdikkaan ja hyvin hektisen työpäivän jälkeen. Kynttilöitä paloi joka puolella. Olin yksin. Pää oli pyörällä. Oikean jalan pikku- ja nimetön varvas tuntuivat edelleen puutuneilta ja oudoilta. Alavatsassa jyskytti alkavat moonikset. Mutta, kaikesta huolimatta minulla oli hyvä fiilis, hymyilytti jotenkin. Nyt semi hyvin nukutun yön jälkeen ajatus oli kirkkaampi ja sain tämän valmiiksi, niin valmiiksi kun sen tällä hetkellä tarvitsi olla.

• Lauri, joka pitää tästä minun välivaihe tukasta enemmän kuin minä itse. Ja erityisesti sitä kun pidän pään päällä töpsöä eli suomeksi sanottuna laitan pään päältä olevat hiukset ponihännälle, joka sojottaa suoraan ylöspäin. Itse kutsuisin sitä propelli -ponihännäksi, mutta meillä se on nimetty töpsöksi. Ja se on kuulemma kiva.

• Asiakas, joka kertoo päivän alkajaisiksi, ”oli mukava tulla tänne kun tiesi että sinä olet täällä kanssa”.

• Se, kun taksiyhtiön toimitusjohtaja kehottaa puoli 11 aikaan maanantai iltana vastattuani vielä yhteen epäselvään kinkkiseen kysymykseen että ”Kiitos ja ps. kannattaiskos jo tältä illalta jättää työt…” Hetkellisesti ajattelin, että totta!!!, mutta toisaalta työ on elämäni ja elämä on työni!

• Tavarat omilla paikoillaan -koti, jossa ei ole mitään ylimääräistä pöydillä ja kaikki hiivatin TYKE -sukat ovat kaapissa.

• Ilmattu olohuoneen patteri, joka lämmittää nyt sekä kotia, mieltä että varpaitani.

• Se, että sain ostettua yhdelle tärkeällä ihmiselle joululahjan. Ihmiselle, jolle on miltei mahdotonta keksiä mitään.

• Ruokapöydälle ilmestyneet kukat. Kaunis kiitos! Jäi kuitenkin hieman epäselväksi sainko kukat vain siksi että naiselle kuuluu tuoda aina välillä kukkia muistutukseksi miten tärkeitä me ollaan vai anteeksipyynnöksi herran ilta yhdeksään asti venyneestä työpäivästä. Hmm.. täytyy kysyä ja varmistaa.

• Tämän päivä, vapaapäivä, itsenäisyyspäivä ja vieläpä meidän USAn länsirannikon reissun suunnittelupäivä.

• Äsken juomani, ensimmäinen ikinä juomani Espresso. Se oli hyvää, vaikka sen normi kahvinkeittimellä teinkin.

• Joulun odotus, koska taidan vihdoinkin olla varma siitä mitä aion aattona tehdä.

• Ensi viikon perjantain Tampereelle meno. Lapsuuden koti on ollut remontissa lokakuusta asti ja en malta odottaa millainen uusi kylpyhuone ja keittiö siellä on. Tunnistaako sitä enää samaksi vanhaksi kodiksi.

• Kasvohoito tuotteiden tuoksu. Etenkin se tyrnimarja kasvovesi ja banaaninaamio. Miltei olisin voinut hieman lipaista.

• Oma työpöytä, jonka ääressä olen kuitenkin tehnyt työpöydän ääressä tehtäviä juttuja viimeisen kahden kuukauden aikana ehkä viisi kertaa. Silti on tärkeää että juuri tuo työpöytä on olemassa.

• Lähdin eilen aamulla kotoa hiukset märkänä ja villapipo päässä. Ajatuksena oli annan hiusten kuivua töissä ja laitan ne sitten ponihännälle. Muistin kuitenkin käveltyäni puoli kilometriä, että se itse ponihännä unohtui kotiin. Se harmitti sen sekunnin sadas osan verran. Ajattelin, että nyt kun on mukamas uusi pipo päässä niin sitä voi pitää koko päivän ihan huoletta päässä. Illalla en enää ajatellut ajatuksen olevan hyvä. Villapipo yhdistettynä kuivaan ihoon ei ole kaikkein paras yhdistelmä. 

Mikä sinua on hymyilyttänyt viime aikoina?

Uusi alku

Uusi alku

Ei myöhästelevää P-junaa: "Lehtiä/ lunta raiteilla". vain yksi pihatien ylitys ja pikkuisia polkuja. Ei niitä hirveitä aamu kahdeksaan ihmismassoja, vaan ainoastaan muutama hassu pyöräilijä, kävelijä ja reilu kymmenkunta heppaa aitauksessa. Ei jäätymistä Pasilan sillalla hyytävässä tuulessa, ei kiireessä ladattuja matkakortteja. Ei röökiltä haisevaa kanssa matkustajaa, vaan ehkä koiran- ja hevosen kakka kengän pohjassa silloin tällöin. Ei siis enää työmatkan tekoa julkisilla, vaan minä ja metsä. Oikeasti vaivainen 15min kävelymatka töihin ilman että mikään pysäyttää matkantekoani. Ja vielä kun saadaan lumi maahan niin voin vaikka hiihtää töihin, olisi kyllä niin läppä joku päivä oikeasti mennä hiihtäen töihin ja tehdä töiden jälkeen pitkä hiihtolenkki Keskuspuistossa. 

Vielä paremman mielen saa aikaa ylimmässä kerroksessa Helsingin kattojen yllä työskentely, ne silmittömän kauniit auringon nousut -ja laskut, oikeasti ihmisten äärellä työskentely, loistavat ulkoilumaastot ja mielettömät puitteet. Meille on rakentumassa ihan uskomaton työympäristö. Tätä on odotettu niin kauan kuin muistan ja nyt kun se on käsillä, en meinaa ymmärtää sitä millään. En tiedä voiko tästä enää olosuhteet parantua. Vaikkakin tällä hetkellä paineensietokyky on (toisinaan vähän liiankin) suurella koetuksella valtavan työmäärän, muuton ja kaiken uuden luomisen kanssa. Se oli kyllä tiedossa ja nyt sitä sitten eletään ja nautitaan kaksin kerroin.

Uskon, että tämä uusi alku on nyt se mitä tarvitsin. 

Ei huvita, en jaksa, en osaa eikä ole aikaa

Ei huvita, en jaksa, en osaa eikä ole aikaa 

Aina en löydä inspiraatiota kirjoittamiseen, ei huvita, en jaksa, en osaa eikä ole aikaa. Tämä viikko on ollut juurikin sellainen. Ei ole ollut inspiraatio kirjoittaa, ei ole huvittanut kirjoittaa jostakin syystä. En ole jaksanut, koska kaikki energia on kulunut loppuun äärettömän pitkien ja hektisten työpäivien aikana. En ole osannut, aiheita kyllä on mutta sanat ovat takerrelleet. Ei ole ollut aikaa. Jos pitkien työpäivien päätteeksi vielä hoidin muita velvollisuuksia niin vuorokaudesta loppuivat tunnit kesken, ennen kuin ehdin edes miettiä kirjoittamista.

Eikä valmiiksi kirjoitettujen postausten joukosta löytynyt yhtään sellaista jonka olisin halunnut julkaista. Ei sopinut, ei tuntunut oikealta, ei ei ei….

Onneksi tänään saa tehdä juuri niitä asioita mitä sillä hetkellä huvittaa ja onneksi ensi viikolla on vähän vähemmän juttuja, ainakin töitä. Tiistain vapaapäivä tulee todellakin tarpeeseen. Välillä on hyvä olla tekemättä asioita, nyt on tuntunut hyvältä olla kirjoittamatta ja takat sitä jos siltä tuntuu. 

Mukavaa sunnuntaita!