12. lokakuuta 2016

Ensimmäinen työpäivä uudessa paikassa


Eilen se tapahtui, se uudessa paikassa työskentely ensimmäistä päivää. Aamun sain nauttia 20 minuuttia hitaammin kuin mihin olen tottunut (ihanaa). Uuteen paikkaan sain mennä kävellen kuten jatkossakin aion tehdä, uusi työmatka on lyhykäisyydessään tasan 1,5 kilometriä. Saan tehdä työtä aiempaa paremmassa, tilavammassa ja monipuolisemmassa paikassa, vaikka työnantaja ja asiakkaat pysyvät samoina, toki uusiakin tulee pikkuhiljaa.

Viimeistään marraskuun alusta saan lopullisesti unohtaa työmatkat Malminkartanoon, mutta vielä toistaiseksi työskentelen kahdessa eri osoitteessa. Tämän jälkeen saan siis heittää hyvästit HSL:lle ja takkuilevalle joukkoliikenteelle, ei haittaa lehdet raiteilla tai pieni 1cm lumikerros liikkumistani. Kaikista surullisinta tässä on työmatkapyöräilyn loppuminen miltei täysin. Tiedän kaipaavani reilun 17 kilometrin edestakaista työmatkapyöräilyjä Pasilasta Malminkartanoon vielä monesti. Ne kilometrit ovat olleet täynnä liikunnan tuomaa hyvää oloa, toisinaan ne ovat tuntuneet pitkiltä ja tylsiltä, mutta olen kokenut ne kuitenkin erittäin tärkeiksi päivän nollaamisen kannalta.

Eilinen ensimmäinen työpäivä oli jollakin tapaa kutkuttava. Olin vain ihan mielettömän fiiliksissä, olen edelleen ja tulen jatkossakin olemaan. Tutustutin asiakkaita uusiin tiloihin ja koko taloon. Tehtiin kaikkea muuta mihin me kaikki olimme ”normaalisti” tottuneet. Moni asia tehtiin kokeilemisen kautta ja fiiliksen mukaan. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta tuntuu että tämä on ehkä parasta mitä meidän työporukalle ja asiakkaille on koskaan tapahtunut. Miten maltan odottaa huomiseen!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti