#LikeAGirl - tytöt vs. pojat, naiset vs. miehet
"Always jatkaa työtään tyttöjen itsetunnon vahvistamiseksi murrosiässä ja sen jälkeen rohkaisemalla tyttöjä uhmaamaan kaikkia ennalta-asetettuja rajoitteita ja olemaan lyömättömiä – #LikeAGirl."
Naisena tämä aihe herättää minussa tunteita ja ajatuksia. Lapsuudessani oli vallalla selvät tyttöjen ja poikien jutut mutta vanhempani tai minä en niistä välittänyt. Minä leikin kuorma-autoilla ja rekoilla, barbien ja nukkejen sijasta. Minä rakentelin legoilla, leikin rosvoa ja poliisia ja tein juttuja, mitä muut asuinympäristömme tytöt eivät tehneet. Kasvoin tyttönä kolmen pojan kanssa. Olimme niin tiivis nelikko ettei me tarvittu ympärillemme juuri ketään muita. Harrastin jalkapalloa poikien kanssa poikien joukkueessa, osallistuin juoksukilpailuihin poikien kilpailussa ja olisin halunnut hokkarit kaunareiden sijasta. Minusta kasvoi näiden poikien rinnallaan poikatyttö, vaikka käytinkin ”tyttöjen” uimapukua ja pukeuduin tyttöjen vaatteisiin.
Olin jo lapsena voimakas luonteeltani. Minua ei kiusattu tyttöyteni takia tai syrjitty tai kohdeltu eri tavalla kuin poikia. Kotonani ei tartuttu mihinkään tyttöjen ja poikien juttuihin, joten minun ei niistä tarvinnut sen kummemmin välittää. Minulle kaikki oli yhtä ja samaa, kaikille tarkoitettua.
Kyllä, vasta nuoruudessani ja nyt aikuisena olen joutunut törmäämään näihin, "et voi koska olet tyttö tai hei se on tyttö ei se jaksa tai osaa" -lausahduksiin.
Nuoruudessa pukeuduin hyvin poikamaisesti enkä käyttänyt mekkoja tai hameita. Arkena pukeuduin väljiin farkkuihin ja huppariin, ja rippijuhlissa ylläni oli caprihousut ja juhlatoppi. Mutta pukeutumisesta minua ei koskaan haukuttu tai siihen noteerattu. Moneen muuhun kyllä tartuttiin:
₋ ”Ei tytöillä voi olla lyhyttä tukkaa. Näytät pojalta.”
₋ ”kyllä joku mies tulee nostamaan, et sinä jaksa”, kun piti nostaa 10kg painava laatikko hyllylle.
₋ voisin opetella vaihtamaan auton renkaat, "kyllä miehet ne vaihtavat".
En kuitenkaan ole jaksanut loppu viimein välittää moisista tokaisuista. Mutta seuraavat ovat jääneet ja jäävät jollakin tapaa ärsyttämään minua:
₋ se kun, joku tulee nyt aikuisiällä tytöttelemään kun varmasti näkee että olen nainen
₋ tai se kun joku aliarvioi minun kykyäni selviytyä painavan laatikon ja muiden tavaroiden kantamisesta
₋ tai ruohonleikkuusta
₋ tai lumen luomisesta
₋ tai kaupasta lähdettäessä kannan kauppakassia ja miespuolisella ei ole käsissään mitään, niin heti tämä sano että anna minä kannan sitä painavaa kauppakassia vaikka ihan hyvin jaksaisin kantaa kassin itsekin. Joo its not big deal, mutta silti.
₋ omalla kohdalla karvani saa pystyyn kun joku sanoo minun kuulleni ääneen, ”sinä olet noin pieni, anna kun autan”. Monien ihmisten etenkin miesten mielestä sillä KOOLLA näyttää olevan tässäkin tilanteessa väliä.
Ja mitä tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten vaatteisiin ja asusteisiin tulee, niin minä käytän miesten ja poikien vaatteita. Joskus lainaan miehen vaatekaapilta maripaitoja, joskus hupparia, joskus lainaan reinoja lähtiessäni roskikselle tai joskus käytän miehen vanhaa takkia kun lähdetään Parkanon reissulla Seitsemiseen rämpimään. Omasta vaatekaapistani löytyy pari miesten t-paitaa, toppia ja huppareita. Lisäksi minulla on muutamia miesten pipoja ja huiveja. Uusin miesten vaate ostos itselleni on juoksutakki. Mutta oikeasti, mitä ihmeen väliä sillä on kenelle ne on alun perin suunniteltu ja tarkoitettu. Jos vaste tai asuste näyttää omasta mielestä hyvältä ja siitä tykkää niin mikä estää käyttämästä ja ennen kaikkea mikä pakottaa kuuntelemaan muiden mielipidettä?
Sinä, tyttö tai nainen. Ole ylpeä siitä mitä olet ja mistä tykkäät. Vain sinä tiedät mikä on sinua varten.
Oletko sinä tyttönä tai naisena kohdannut ennakkoluuloja sukupuolesi takia? Jos olet, millaisia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti