26. marraskuuta 2016

Eron hetkellä


Etäsuhteessa on paljon hyvää ja paljon huonoa. Erossa oleminen on samalla todella tylsää ja toisaalta taas kutkuttavaa. Puhun nyt omasta kokemuksestani ja ajatuksistani sen puolison näkökulmasta, joka asuu yhteisessä kodissa viikot yksin ja jossa ero tarkoittaa viiden päivän mittaista ajanjaksoa. Tosin joskus on pidempikin aika, kun toinen on viikonlopunkin poissa.

Ikävä iskee usein sunnuntai-iltana, kun tajuaa ja muistaa hänen lähtevän taas aamulla ja palaavan vasta perjantaina. Kyyneliä en enää vuodata, koska tiedän hänen palaavan taas pian. Toki poikkeuksiakin löytyy ja varsinkin super-mukavienn viikonloppujen jälkeen saatan tirauttaa muutaman kyyneleen. (Voi luoja mikä itkupilli todellisuudessa olenkaan.)

En osaa kertoa tai tiedä mitään sen parempaa tunnetta kuin nähdä toinen sen x -pituisen eron jälkeen. Suukko, halaus ja hänen tuoksu ovat minulle kuin aamukahvi, ilman niitä ei elämästä tulisi sitten yhtään mitään Viikonloput tuntuvat jollakin tapaa aina juhlalta, pötköttely sängyssä, toiselle tehty aamupala, yhteiset kävelylenkit ja kaikki keskustelut maan ja taivaan väliltä ovat parasta.

Olemme olleet tänä syksynä paljon erossa. On ollut paljon pitkiä näkemättömiä yli 10 päivän kestäneitä jaksoja. Kalenterin mukaan neljä viikonloppua kesäloman jälkeen kun emme ole olleet yhdessä. Erossa oleminen on raskasta, mutta tekee hyvää ja ikävää on hyvä opetella tuntemaan. Ei tule hetkeä, että toinen kyllästyttäisi tai naama ärsyttäisi, kun ei näe toista joka päivä. Jokaikinen kerta ikävöidessäni tunnen miten erityinen ja merkityksellinen ihminen hän on. Minulla on oikeasti hän jota saan ikävöidä ja se hän vieläpä ikävöi minua myös. Ei se aina näin itsestäänselvää ole ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti