2. tammikuuta 2017

Vuoden eka

Vuoden eka

Vuosi vaihtui nukkuessa, tai oikeastaan totta puhuen torkuin jo ilta seitsemästä eteenpäin sohvalla Kaunis mieli -elokuvan pauhatessa. Enkä tainnut edes ilta puolta kymmentä nähdä, kun silmät jo painuivat lopullisesti sen vuoden osalta kiinni. Jossakin kohtaa puolen yön tienoilla havahduin kun joku ampui raketteja olohuoneen ikkunan alla. Olin ehkä sen minuutin pari hereillä, annoin vieressä nukkuvalle murulle suukon ja jatkoin itsekin uniani.

Uskon että tästä vuodesta tulee kaikin tavoin hyvin tapahtumarikas. Olen asettanut erilaisia tavoitteita ja lupaiksia, jotka ovat mukana jokapäiväisessä, -viikottaisesa ja -kuukausittaisessa elämässä. Ajattelin kirjoittaa tavoitteet isolle kartongille ja laittaa kartongin joko vaatekaappini oveen tai sitten ihan niinkin näkysälle paikalle kuin vessa oveen. Mutta lets see.

Tammikuu on yleensä ollut aina kesäkuukausien jälkeen yksi lempikuukausistani, mutten tiedä miksi. Nyt täytyisi neljä viikkoa uurastaa vielä töissä ennen kahden viikon talvilomaa. Huomenna näen pitkästä aikaa siskoa ja hänen poikaystävää, jota en muuten vielä ole koskaan tavannut. Perjantaina on vapaapäivä. Parin viikon päästä meillä on vuosipäivä ja siitä muutamaa päivää myöhemmin äidillä on synttärit. Sitten Lauri lähtee ensin pidennetyksi viikonlopuksi Itävaltaan. Sitten häämöttääkin viimeinen työviikko ja viikon kruunaa keskiviikon kampaajareissu ja sunnuntain Losiin lento.

hanaa vuotta 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti